Hei taas! Viettelen täällä leppoista vapaapäivää aivan upean sään saattelemana. Aurinko paistaa ja lämpöä on yli +20 astetta, eli ihan t-paitakeli. Oi kun minä nautiskelen. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan töissä NIIN kiirettä että tuskin ehdin nautiskelemaan mistään muusta kuin kunnon yöunista, mutta pääsiäiseen mennessä pitäisi kiireet hellittää. Sitä odotellessa :-)
Ajattelin kiusata teitä vielä muutamalla "turistikuvalla" tuolta Haarlemista :-) Näitä kuvia tulee räpsittyä nopeampaan tahtiin kuin ehdin niitä siirtää läppärille ja tänne blogiin. Tajusin juuri että viime keväiset Keukenhof kuvatkin on vielä käsittelemättä ja näyttämättä. No jospa tänä keväänä ehtisin ne hoitaa, mutta ensin hieman lisää sitä Haarlemia :-)
Juu-juu-juustokauppa
Fillarimaassa näitä menopelejä riittää
Grote Kerk on yksi suosikeistani Haarlemissa
Mies joka hollantilaisten mukaan keksi kirjapainon
Värikästä sen olla pitää
Haarlem on pullollaan kivoja pikkukatuja ja -kujia
Julkisivuissa ei aikoinaan säästelty
Melkoisen komeat ikkunat
Hieman selkeämpiä linjoja
Lopuksi junalla kotiin; Haarlemin asema on vanha ja kaunis
Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. Jakkara on miehen puolesta testattu ja hyväksi koettu ;-) Aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille!
Terkuin, Katja
6 kommenttia:
O'ou! Ompas siellä ollut lämpöiset kelit, meillä tuli eilen taas lunta...
Kauniita kuvia olet ottanut kauniista paikoista, olisipa joskus tilaisuus käydä paikan päällä :)
Mukavaa viikkoa sinnekin!
Täällä ON taas vaihteeksi todella kylmä!! Niilon ulkovesikupissakin vesi oli jäässä pinnalta.
Upeita kuvia ovat..:)
Pia & Irmastiina: Täällä on tänäänkin ollut sellaiset 20 astetta lämpöä. Puutarha alkaa olla jo melko vihreä, mutta ihan heti en vielä uskalla laittaa talvitakkeja ullakolle säilöön. Etten vain manaa kylmiä ilmoja saapuvaksi :-) Mutta ihana kevät on ollut toistaiseksi. Toivottavasti se pian saapuu Suomeenkin ja lumet sulavat.
Ihania kuvia ja rakennuksia, upeaa aurinkoista päivää!
Meillä oli toissa päivänä +34C lämpöä, mutta tämä herkku on kohta lopussa.
Melkein kolme viikkoa Namibiaa ristiin rastiin ajaen ja Afrikan arkea ja juhlaa eläen.
Ihanaa huhtikuuta ja kevättä sinulle!
Ihania kuvia kauniista kaupungista :)
-ä-
Lähetä kommentti