sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa

Minä täällä taas! Meillä on kuulkaas tänään ollut uutisten mukaan lämpimin maaliskuun 9. päivä vuosikymmeniin. Iltapäivällä mittari näytti varjossa +18 astetta ja auringossa oli ihan kesäisen lämmin. Me syöksyimme tietysti heti puutarhahommiin, sillä eihän tällaista päivää voi kokonaan sisätiloissa viettää :-) Näin tänään myös kevään ensimmäisen nokkosperhosen, harmikseni ei ollut juuri sillä hetkellä kameraa mukana. Nyt voi sanoa että on oikein kunnolla kevättä rinnassa :-)

Ensin muutama kuva sisältä olohuoneen erkkeri-ikkunalta. Ostimme tätä valkoista Touran (Saxifraga x arendsii) nimistä kukkaa enemmänkin, mutta minulla ei ole aavistustakaan mikä tämän nimi mahtaisi olla suomeksi. Herkän kaunis pieni kukka. On käsittääkseni perenna, joten siirtyy hieman myöhemmin tuonne puutarhan puolelle. Kakkumuotti toimii hyvin kukkaruukkuna :-)




Ja sitten muutama kuva puutarhan puolelta. Suurin hortensiapensaamme joutui saksikäsimieheni käsittelyyn, sillä oli kipeästi trimmauksen tarpeessa. Meillä noita hortensiapensaita taitaa olla jo 4-5 kipaletta. Ovat niin helppohoitoisia ja kukkivat joka vuosi kauniisti.


Koristekirsikkapuu ja krookuksia

Kuten yläkuvasta näkyy, taivas oli tänään loistavan sininen. Toivottavasti nämä lämpimät ilmat ennättävät pian sinne Suomeenkin. Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Peukut pystyyn että auringonpaiste jatkuu ensi viikollakin :-)

Aurinkoisin terkuin, Katja

17 kommenttia:

Hyvä Mieli kirjoitti...

Voi ihanuutta, kuin kesä!!! Ja meillä kuulostaa lähes myrskytuulelta ulkona....

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Ihana kevät teillä sielä!!!! Vaikka täälläkin kevättä rinassa, kaukana tuosta teidän keväästä!
Aurinkoista viikkoa!

Jenni / Juhlahuuma kirjoitti...

Oih näitä kevät kuvia!!! Siellä on jo niin kaunista! :) Hortensiat on niin lempparikukkia, jätin kesältä yhden hortensian talvehtimaan, katsotaan herääkö se kevääseen :) Ihanaa uutta viikkoa <3

Kristiina K kirjoitti...

Ihanan keväistä teillä jo on. Hortensiapensaasta en ole kuullutkaan ennen. Sellainen olisi mahtava saada, vaan viihtyisikö täällä talvella? Meilläkin oli eilen jo lämpötila kymmenen asteen paremmalla puolella, joten ei ole huono tilanne täälläkään. Mukavaa viikon alkua!

Minnukka kirjoitti...

Täällä taas huokaiken kauniita kuviasi! Ihana kevät! <3
Aurinkoa ja kauneutta toivotellen,
Minnukka! :)

Minna, Meidän Harmoniaa kirjoitti...

Oi miten ihanan lämmintä teillä siellä jo on. Hortensiat on niin ihania, minullakin niitä useita eri lajikkeita, kauniita. Sormet syyhyää täälläkin pihahommiin, mutta ehkä vielä vähän pitää odotella.
Mukavaa viikkoa!

Unknown kirjoitti...

Voi ihan innoissaan täällä seurataan teidän kevät puuhia :) villasukat jalassa ja pipot päässä....
Voin vain kuvitella teidän puutarhan sitten kesällä, kun nyt jo näyttää tuolta <3
Tuo wanha pullo on ihan mielettömän kaunis <3 Mukavaa maanantaita ja toivotaan lisää aurinkoisia päiviä :)

Maria / Kanelia ja kardemummaa kirjoitti...

Oih, miten ihanan keväinen tunnelma kuvissasi! Juurikin tuo taivaan sini ja into piukeana puutarhahommissa pyöriminen. Sitä odotellessa!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Teillähän on siellä ihan kesäkelit!
Kyllä täälläkin on jo niin keväistä, mutta alle 10 asteen mennään..:)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Hyvää säätä tosiaan täälläkin, hervinaisen lämmintä ja lunta ei enää ollenkaan!
Perässä tullaan :-D

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Jälleen kerran! Kauniita kuvia!
Ja kyllä pisti iloiselle mielelle puutarhurin kuvat :))

Eeviregina kirjoitti...

Oi miten keväistä teillä onkaan!Ihana kirsikkapuu ja krookukset!
Meillä on aurinkoisia, mutta hirmuisen tuulisia ja siten kylmiä päiviä. Täytyy pukea oikein kunnolla, että tarkenee siivoilla pihaa. Kevättä tämä silti on!

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! Ilma viileni hieman tänään iltapäivästä, mutta ei kait tätä kevättä voi enää estää?! Vai manaanko nyt pahoja henkiä takatalven muodossa? :-)
Mutta ei kyllä olisi yhtään tehnyt mieli istua tänään töissä neljän seinän sisällä...

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Onpa teillä jo niin ihanan kevät! Onneksi meilläkin on jo lumi poissa ja pari aurinkoista päivää ollut, kyllä se kesä vaan tuli taas mieleen :) Ihanaa viikkoa!

Unknown kirjoitti...

HUH, uskomatonta, jo NOIN lämmintä!! :) Täällä paistaa kyllä aurinko eikä juurikaan ole pakkasta, mutta hulvattomista lämpöasteista saadaan nauttia kyllä vasta myöhemmin. Tosin sääennustus lupaili -15 asteen pakkasia ensiviikosta alkaen...blaah.

Mey kirjoitti...

Hassua katsella tällaisia kuvia samalla kun oma piha on taas täynnä lunta :D

Katja - Bag End kirjoitti...

On täällä viime viikon aikana ilmat hieman viilenneet, mutta sellaisissa +10 - +15 asteen lämpötiloissa mennään :-) Kyllä se KUNNON kevät sinnekin saapuu ihan pian :-)