Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat dokumentit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat dokumentit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Pienellä muutoksella...

...saa usein ihmeitä aikaan. Ruokailuhuoneen tunkkaisuus hellitti heti kun heivasimme mieheni mummolta perityn vanhan krumeluurin maalauksen takaisin ullakolle (jonne se olisi pitänyt jättää heti kättelyssä) ja laitoimme sen tilalle selkeämpää ja vaaleampaa grafiikkaa. Ostimme tämän grafiikkateoksen jo vuosia sitten ja tykkäämme siitä edelleenkin, mutta pari viimeistä vuotta se on lojunut ullakolla kun ei sille mukamas ole löytynyt paikkaa. No nyt löytyi melkein täydellinen paikka. Huoneen ilme raikastui kertaheitolla niin että nyt on melkein helpompi hengittää, enkä muuten yhtään liioittele :-) Tuo on muutenkin niin pimeä nurkka.

Sitten vielä kun ne tilaamamme valkoiset pellavaverhot jossain vaiheessa saapuvat... Sanoivat verhokaupassa ompeluhommien kestävän kolme viikkoa, mutta nyt on kulunut jo 3.5 viikkoa (juu, minä kuulkaas lasken melkein tunnitkin) eikä vieläkään kuulu soittoa että ovat valmiit. Odottavan aika on NIIN pitkä, varsinkin tällaiselle superkärsimättömälle ihmiselle. Tuo pöytälamppukin (tai ainakin sen varjostin) pitäisi vielä laittaa vaihtoon, mutta pikkuhiljaa :-)






Meillä ollaan nautittu ihanista auringonpaisteista ja viime viikonlopun aikana pääsimme ensimmäistä kertaa puutarhahommiinkin, ihanaa. Siistimistä meinaan riittää talven jälkeen, kuten yleensä. Mutta oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille! :-)

Terkuin, Katja

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Verhokeskusteluja

Saimme eilen haettua muutamat kangasnäytteet paikallisesta verhokaupasta. Pakko myöntää että kangasvalikoima oli mielestäni hieman heikko (ei heillä ollut edes pellavaa), mutta uudet verhot on tultava vaikka puoliväkisin. Nykyiset ruokailuhuoneen verhot ovat todella kiekuraisen kuviolliset ja väri on väärä, joten haluan uusien verhojen olevan mahdollisimman yksinkertaiset ja mieluusti luonnonvalkoiset.


Näissä näytteissä vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi (tuossa alla oikealla toinen niistä). Siinä pähkäillessä kysäisin (epähuomiossa?) myös mieheni mielipidettä ja hän oli tietysti heti valmis auttamaan, mutta muisti sitten mitä tapahtui edellisellä kerralla ja pikapikaa perui sanansa (ja kirjaimellisesti pakeni paikalta)... "Ei, ei ei! Minä en sano MITÄÄN, sillä jos homma menee pieleen, se on taas minun pääni joka on pölkyllä!". Edellisellä kerralla olin valitsemassa sellaisia vaaleampia verhoja, mutta mies sanoi niiden olevan hieman tylsät ja että tummempi kangas olisi parempi. Valitsin sitten mieheni suosikin ja pieleen meni. Kait minä olen asiasta "muutaman" kerran huomauttanut...

Vanhat ranskalaiset talokirjat 1590-luvulta pääsivät lasipurkin sisälle koristeeksi; miten niille onkin ollut niin vaikea löytää sopivaa paikkaa, mutta nyt taisi vihdoinkin onnistua.



Se olisi sitten syyskuu ja voimme julistaa syksyn alkaneeksi. Toivottelen teille aurinkoista syyskuun alkua!
Terkuin, Katja

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Heräteostoksia

Mainitsin jo pikaisesti heräteostoksista joita teimme lauantaisella Leidenin reissullamme. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta (ja tuskin viimeinen) kun tähän samaan ansaan lankesimme. Muutama vuosi sitten jo törmäsimme tähän galleriaan ja taiteilijaan emmekä silloinkaan lähteneet tyhjin käsin.

Joka tapauksessa, lauantaina olimme kävelemässä gallerian ohi ja pysähdyimme katsomaan ikkunasta sisään. Minä sitten ehdotin että "piipahdetaan" sisällä "ihan vain katsomassa". Taiteilijan nimi on Rien van der Nat ja hän on erikoistunut grafiikkaan. Minä ja mieheni molemmat tykkäämme hänen töistään. Todellinen persoona pitkine harmaine hiuksineen, partoineen ja piippuineen (piippu ei tosin näy näissä kuvissa) ja kaiken lisäksi uskomattoman ystävällinen :-)


Minä iskin silmäni välittömästi tuohon pieneen nudeen ja päätin että se oli PAKKO saada. Mies tykästyi tuossa samassa kuvassa ylimpänä olevaan teokseen (musta-harmaa-kelta-punainen) haluten sen työhuoneensa seinälle. Itse en siitä oikein tykännyt; minun makuuni oli enemmän tuo oikealla oleva teos (valko-harmaa-punainen). Kun niitä siinä katselimme & vertailimme, herra van der Nat sanoi että jos otamme ne molemmat, saamme nuden kaupan päälle. Kaupat lyötiin lukkoon sillä silmänräpäyksellä! :-) 


Nämä pitää vielä kehystää, mutta miehen suosikki menee hänen työhuoneeseensa, minun valintani yläkerran rappusten seinälle (siellä kun tuota punaista jo on) ja tuo minun rakastamani nude pääsee kunniapaikalle olohuoneen seinälle. Tuossa sitä jo mallailin ja sopii paikalleen täydellisesti. Ymmärrän kyllä että ei ehkä ole kaikkien makuun; taide ja kauneus on katsojan silmissä ja tuppaamme kokemaan & näkemään taiteen eri tavalla. Toinen näkee kauneutta ja toinen kauheutta, se on niin henkilökohtaista :-) Joka tapauksessa, minusta tämä nude on aivan ihana ♥

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kevättä ilmassa

Ostin viikonloppuna tämän kevään ensimmäiset valkoiset helmililjat ja heti tuli keväisempi olo :-) Meidän puutarhassakin krookukset puskevat jo kovaa vauhtia mullasta ylös ja osa niistä on pian täydessä kukassa. Nyt pitää vain toivoa että maaliskuussa ei saada säiden suhteen takapakkia, eli sitä lunta, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä :-)


White Muscari/Valkoinen Helmililja

Joskus iskee sellainen tekemisen puute ja tulee melkein pakottava tarve yrittää näpertää jotain omilla käsillä, vaikka se peukalo onkin keskellä kämmentä. Ostin edullisia kovakantisia muistikirjoja ja koristelin niitä hieman itse. Väkersin myös muutaman hieman säälittävän näköisen eucalyptus-kranssin; tuli tunne kuin olisi istunut ala-asteen askartelutunneilla ;-)


Self-decorated notebook


Alimmassa kuvassa on yksi niistä ranskalaisista notaaridokumenteista joita ostin Haarlemin antiikkimarkkinoilta viime vuoden puolella. Parhaimmat niistä pääsivät kehyksiin ja olohuoneen seinälle :-)


Old French notary document

Enempää ei ole kuvia tullut otettua. Viime viikko oli töissä superkiireinen ja iltaisin olin niin rättiväsynyt etten jaksanut muuta kuin istua vihanneksena sohvannurkassa. Nyt viettelen muutaman lomapäivän nukkuen & relaten :-) Oikein hyvää viikon jatkoa teille kaikille!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusi vuosi uudet kujeet

Uusi vuosi jo täydessä vauhdissa ja kevättä kohti olemme selvästi menossa. Päivät ovat jo pitenemään päin, onneksi! Jatkuva pimeys, tuuli ja vesisade alkoikin jo hieman raastamaan hermoja. Tänä viikonloppuna aurinkokin on pitkästä aikaa pilkahdellut :-)


En nyt ole perinteisesti kovin henkilökohtaisia juttuja täällä blogissani kertonut, mutta kait minä sen verran voin paljastaa että meidän uusi vuosi alkoi ns. vauhdikkaasti. Mennä pamautimme naimisiin heti uuden vuoden kunniaksi :-) Hyvin yksinkertainen pieni seremonia kahden todistajan läsnäollessa. Ja, ik wil :-)


Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Minun viikkoni alkaa hammaslääkärin (kidutus)tuolissa. Perjantaina lohkesi valtava pala yhdestä hampaasta ja koko viikonlopun olen joutunut sen kanssa kärvistelemään. Toivottavasti hammaslääkärini saa sen huomenna korjattua...

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Flunssaa ja auringonpaistetta

Nyt on kesä viimeinkin saapunut Alankomaihin! Luvassa upeita aurinkoisia päiviä koko loppuviikoksi ja lämpötilat pyörivät siellä +24C tienoilla. Harmikseni minuun on iskenyt megalomaaninen flunssa, joten en pysty nauttimaan ihan täysillä. Eilen menetin flunssan vuoksi äänenikin, joten mies on saanut nauttia rauhasta & hiljaisuudesta ;-) Uusia kuviakaan en ole jaksanut oikein otella, joten hieman vanhan toistoa :-)


Olohuoneen erkkeri-ikkuna
Livingroom bay window


Pellavatyynynpäällinen ostettu Sokoksesta
Linen cushion cover bought from Sokos in Finland


Vanhoja nuottivihonlehtiä ja notaari asiakirjoja
Old sheet music pages and notary documents

Sain tämän tunnustuksen kahdesta kivasti blogista, Marilta ja Tuijalta. Kiitos kovasti :-)
Tämän tunnustuksen saajan pitää

1. kiittää tunnustuksen antajaa
2. antaa tunnustus 8:lle blogille eteenpäin
3. ilmoittaa näille 8:lle asiasta
4. kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.

Eli tässä olisi kahdeksan satunnaista asiaa meikäläisestä:

1. Olen syntynyt ja kasvanut Kotkassa.
2. Muutin pois Kotkasta vuonna 1996, mutta olen vielä henkeen ja vereen kotkalainen.
3. Olen (Kotkan lisäksi) asunut Turussa, Greenockissa Skotlannissa, Lontoossa, Espoossa ja nyt täällä Alankomaissa.
4. Ehdoton suosikkibändini on Depeche Mode, jota olen fanittanut vuodesta 1983 lähtien.
5. Työskentelen tällä hetkellä japanilaisen firman palveluksessa.
6. Olen horoskooppimerkiltäni Skorpioni.
7. Olen joskus hyvin pikkutarkka ja esillä olevien tavaroiden pitää olla melkein millilleen "oikeassa" paikassa, mutta kaappien sisällöt ovat usein täydessä kaaoksessa.
8. Pukeudun melkein pelkästään mustaan, joka on (veren)punaisen lisäksi lempivärini vaatetuksessa. Täydellinen vastakohta sisustuksessa suosimaani valkoiseen ja sen eri sävyihin.

Nyt aion viis veisata tunnustuksen "säännöistä", eli en jaa tätä eteenpäin sillä suurin osa teistä on tämän jo saanut. Mielestäni melkein joka ikinen blogi on tämän ansainnut, eli jos sinä (niin juuri, SINÄ) luet tätä ja haluat tarttua tunnustukseen, ole hyvä :-)

Hieman syysväriä puutarhan puolelta; vaaleanpunainen Sedum täydessä kukassa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viikonlopun suunnitelmat uusiksi

Meidän oli tarkoitus piipahtaa tänä viikonloppuna Goudassa pienellä turistireissulla, mutta ilmat eivät suosineet meitä tai suunnitelmiamme. Lauantai-aamuna heräsimme vesisateeseen. Ensin elättelin toivoa että se olisi vain ohimenevä kuuro mutta siinä vaiheessa kun vettä alkoi tulemaan saavikaupalla ja varsinkin kun veden sijasta alkoi tulemaan rakeita meikäläisenkin toivo pikkuhiljaa hiipui. Viimeinen niitti oli kun ukkonen alkoi rytisemään ja kiertämään ympyrää tässä meidän kulmilla... Gouda sai siis jäädä toiseen kertaan.


Not so old pocket watches found from the Dreef Antique Market in Haarlem

Vettä onkin sadellut koko viikonlopun ja viime yön on/off kaatosateet rummuttelivat kattoa ja ikkunoita sellaisilla desibeleillä että nukkumisesta ei tahtonut tulla oikein mitään. Nyt on sitten vähemmän freesi ja levännyt olo. Oi ihana elokuu Alankomaiden malliin :-)


An old(ish) champagne cooler, old French documents, books, black & white family photos and seal stamps make nice decorations

Yllä olevan samppanjacoolerin sain äidiltäni ja mahtui onneksi juuri ja juuri matkalaukkuun että saimme sen tuotua kotiin. Pitäisi vielä löytää sopivan kokoinen oliivipuu sitä koristamaan, mutta nyt saa tyytyä krysanteemiin. Mustavalkokuvat ovat isosedistäni. Vanhat sinettileimasimet ovat tarttuneet mukaan paikallisesta antiikkiliikkeestä ja Haarlemin Dreefin antiikkimarkkinoilta.

Hyvää sunnuntain jatkoa ja oikein hyvää alkavaa viikkoa!

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tavarapaljoutta

Eilen lauantaina oli kaunis kesäinen & aurinkoinen päivä joten päätimme käväistä Haarlemissa Dreefin antiikkimarkkinoilla. Myyntikojuja oli todella paljon ja kaikkea ihanaa oli taas tarjolla. Kotimme tavarapaljous alkaa vain hieman rajoittamaan hankintoja... Tyhjin käsin en silti kotiin lähtenyt, mutta yritin ostaa vain sellaisia pieniä juttuja jotka eivät paljoa tilaa tarvitse.

Yksi koju oli täynnä vanhoja asiakirjoja ja sanomalehtiä (iäkäs keräilijä myy kokoelmansa pois sillä hänen jälkikasvunsa ei ole siitä kiinnostunut) ja taisimme puhdistaa koko kojun varsinkin ihanista vanhoista ranskalaisista asiakirjoista. Asiakirjojen alkuperäiset hinnat olivat 10-15 euron kieppeillä mutta myyjä sanoi kaiken olevan nyt 3 euroa ja minuun tietysti iski hulluus ja kahmaisin ne kaikki ;-)


French documents and Dutch newspapers found from the Dreef Antique Market in Haarlem

Tämä vanha Underwood kirjoituskone on yksi mieheni viimeisimmistä hankinnoista. Käväisimme ennen lomaamme paikallisen antiikkiliikkeen Hoets Antiek alennusmyynnissä ja tämä oli yksi löydöistä. Ensin vain pyörittelin silmiäni ihmetellen minne me sen laitamme, mutta sille löytyikin aitiopaikka olohuoneen erkkeri-ikkunalta :-)


An old Underwood typewriter found from Hoet's Antiek

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Taidan siirtyä tuonne pation puolelle. Aurinko paistaa ja on lämmin, mutta ilma on mitä painostavin ja tuntuu että happi loppuu. En ihmettelisi jos myöhemmin tulee ukkonen. Mukavaa sunnuntain jatkoa teille kaikille :-)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Sateinen sunnuntai

Eilen lauantaina oli aivan upea aurinkoinen ilma ja mielessä oli tänään nauttia samanlaisesta säästä, mutta heräsimme yllättäen vesisateeseen. Kävimme eilen ostamassa pation uudelle penkille tyynyt ja pehmusteet ja uudet auringonvarjommekin ovat vihdoin saaneet jalkansa, mutta emmepä päässeet testailemaan koko "komeutta". Meni siis sisähommiksi.

Piipahdimme eilen puutarhakeskuksessa ostoksilla ja mies heitti vielä uuden rundin hieman myöhemmin tuoden mukanaan mm. alakuvan ihanasti tuoksuvan pionikimpun. Enpä sitten onnistunut saamaan teräviä kuvia; syytän sateista pimeää päivää ;-)


Ja sitten löytöön josta jo mainitsinkin viime postauksessa. Piipahdimme parisen viikkoa sitten pitkästä aikaa paikallisessa Hoets Antiek antiikkiliikkeessä ja bongasimme melkein välittömästi alakuvien ihanat vanhat ranskalaiset pergamenttiasiakirjat. Antiikkiliikkeen omistajat olivat huutaneet ne ranskalaisen kartanon omaisuushuutokaupasta ja ne ovat kuulema jonkinlaisia talokauppakirjoja. Yhdessä niistä näkyy selvästi vuosiluku 1596 (Octobre 1596)! Olivat kohtalaisen kalliita "paperinpalasia" mutta ostimme silti niitä kaksi kappaletta ja eihän sitä kuule tiedä vaikka olisimme nyt jonkin ranskalaisen kartanon tai maatilan onnellisia omistajia ;-)



Että tällaista tällä kertaa. Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa teille kaikille.