Näytetään tekstit, joissa on tunniste WC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WC. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Alakerran WC projekti / Downstairs WC project

Tajusin että en ikinä tainnut laittaa kuvia valmiista alakerran pikkuvessasta. Sehän rempattiin viime vuonna loppukeväästä, mutta ne viimeistelytyöt (koukut, taulut ym) kestivät "hieman" pidempään. Sanoisin että nyt on jotakuinkin valmis. Musta-valko-harmaalinjalla mennään ja vaikka musta sisäkatto ei ehkä ole se perinteisin valinta, me itse tykkäämme tästä :-) Noihin pieniin mustiin kehyksiin oli aluksi aikomus kehittää jotain, mutta olen itse asiassa tottunut niihin ihan tuollaisina kuin ovat. Simppeli taideteos on appiukkoni tekemä. Uutta kivaa kattolamppua emme ole löytäneet, mutta tuo vanha toimii kunnes "se oikea" osuu kohdalle.

Jälkeen / After


Muistinvirkistyksenä. Tästä lähdettiin liikkeelle. Edellinen remontti oli tehty joskus 70-luvulla ja vanhojen laattojen alta paljastui melko läpimätä ylläri.

Ennen / Before

Hyvää sunnuntain jatkoa. Näyttää siltä että minä sain flunssan päihitettyä alkumetreillä, joten vaikka ihan 100% kunnossa en olekaan, ei ole pahemmaksikaan mennyt :-)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Uskokaa tai älkää / Believe it or not

Uskokaa tai älkää mutta alakerran WC ei ole vieläkään valmis! Paneeliseinä tarvitsee vielä freesin maalikerroksen, koukut ja muutama taideteos pitää ripustaa ja simppeli WC-paperirullateline on hakusessa. Toivotaan että se valmistuu jonain päivänä... Viime aikoina kun suurin osa energiasta on kulunut tuolla puutarhan puolella.

Believe it or not but our downstairs toilet is still not ready! The panel wall still requires a fresh coat of paint, artwork and hooks needs to be hung and I am still looking for a simple toilet roll holder. Here's hoping one day it will be ready. Lately we have spent most of our energy in the garden.
 

Tästä "herkullisesta" 70-luvun versiosta lähdettiin liikkeelle, joten olemme me hieman edistystä tehneet.
This "scrumptious" 70's version was the starting point, so we have made some progress.
 

Meitä hemmotellaan parhaillaan upeilla aurinkoisilla ilmoilla ja niistä pitää nauttia niin kauan kuin pystyy. Maanantai on täällä pyhäpäivä, joten pidempi aurinkoinen viikonloppu tiedossa; mikäs sen parempaa :-) Oikein hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

WC projekti/Toilet project

Meidän alakerran WC projekti jatkuu edelleen. Vaikka on kerrassaan mikroskooppisen pienestä tilasta kyse, tuntuu kuin rakentaisi Iisakin kirkkoa. Liikkeelle lähdettiin ah niin ihanasta 70-luvun tyylistä. Laattalattia oli tosin suurimmaksi osaksi alkuperäinen 20-luvun, mutta sitä ei kannattanut edes yrittää pelastaa sillä se oli jo osin tuhottu 70-luvun remontissa.


Starting point; glorious 70's design

Ja sen hieman onnettoman 70-luvun remontin seurauksena lattian alta löytyi vähemmän mukava yllätys, eli vesivaurioita, ja koko lattia jouduttiin repimään irti ja valamaan uudestaan.


Water damage forced us to redo the whole floor

Alakuvassa on tämänhetkinen tilanne. Vielä riittää tekemistä vaikka kuinka paljon: mm. uudet lattialistat, paneeliseinän maalaus, seinän yläosan maalaus harmaaksi, seinäkoukkujen ym asennus ja sitten vielä ne viimeiset silaukset ja pisteet i:n päälle...


This is where we are now. Project continues...

Alakerta on ollut enemmän ja vähemmän kaaoksessa ja rakennuspölyn peitossa, joten kuvia ei ole sen enempää tullut otettua parin viime viikon aikana :-) Alimmaisen kuvan pellavaiset tyynynpäälliset tilasin H&M postimyynnistä ja minusta ne on ihan kivat eivätkä olleet hinnalla pilattu.


Linen cushion covers from H&M

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Minä aloitan viikon maanantai-vapaalla, ihanaa :-) Sitten vielä neljä työpäivää (plus muutama lomapäivä) nykyisen työnantajan palveluksessa ja 1. maaliskuuta aloitan uudessa työpaikassa, uusien mielenkiintoisten haasteiden parissa. Tuskin maltan odottaa :-)