Sadetta on riittänyt viime aikoina ja viikonloppuinakin auringosta on saanut vain haaveilla. Tänä iltana ryskyi hieman ukkonenkin. Ainakin olen saanut muutamat pienet sisähommat tehtyä sateisten viikonloppujen aikana, joten ihan hukkaan aika ei ole mennyt.
Vanhoista nuottivihkojen sivuista saa helposti ihan sieviä koristeita.

Maalisutiinkin olen ehtinyt tarttua. Alla ihan pieni tuunaus. Minua hieman häiritsi kukkaruukun rauhaton kuviointi mutta tykkäsin kuitenkin sen muodoista, joten hieman hiekkaa valkoisen maalin sekaan ja sitten vain töpöttelin sitä ruukun pintaan ja hyvä tuli :-) Ruokailuhuoneen seinääkin on tullut maalattua ja vaaleansininen on nyt kokonaan poissa, mutta homma ei ole vielä ihan valmis joten kuvia saa vielä odotella :-)
Jälkeen/After
Ennen/Before
Jospa ensi viikonloppuna pääsisi jo hieman uloskin istuskelemaan, meinaan jos nämä sateet vielä jatkuvat alkavat sisähommat pian loppumaan kesken. Toivottavasti viimeistään Suomen loman aikana meitä hemmotellaan hyvillä ilmoilla. Onhan tässä vielä viikkoja loman alkuun, mutta kyllä sitä jo kovasti odotellaan :-)


Oikein hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille!