Eilen lauantaina oli kaunis kesäinen & aurinkoinen päivä joten päätimme käväistä Haarlemissa Dreefin antiikkimarkkinoilla. Myyntikojuja oli todella paljon ja kaikkea ihanaa oli taas tarjolla. Kotimme tavarapaljous alkaa vain hieman rajoittamaan hankintoja... Tyhjin käsin en silti kotiin lähtenyt, mutta yritin ostaa vain sellaisia pieniä juttuja jotka eivät paljoa tilaa tarvitse.
Yksi koju oli täynnä vanhoja asiakirjoja ja sanomalehtiä (iäkäs keräilijä myy kokoelmansa pois sillä hänen jälkikasvunsa ei ole siitä kiinnostunut) ja taisimme puhdistaa koko kojun varsinkin ihanista vanhoista ranskalaisista asiakirjoista. Asiakirjojen alkuperäiset hinnat olivat 10-15 euron kieppeillä mutta myyjä sanoi kaiken olevan nyt 3 euroa ja minuun tietysti iski hulluus ja kahmaisin ne kaikki ;-)
French documents and Dutch newspapers found from the Dreef Antique Market in Haarlem
Tämä vanha Underwood kirjoituskone on yksi mieheni viimeisimmistä hankinnoista. Käväisimme ennen lomaamme paikallisen antiikkiliikkeen
Hoets Antiek alennusmyynnissä ja tämä oli yksi löydöistä. Ensin vain pyörittelin silmiäni ihmetellen minne me sen laitamme, mutta sille löytyikin aitiopaikka olohuoneen erkkeri-ikkunalta :-)
An old Underwood typewriter found from Hoet's Antiek
Tässäpä kaikki tällä kertaa. Taidan siirtyä tuonne pation puolelle. Aurinko paistaa ja on lämmin, mutta ilma on mitä painostavin ja tuntuu että happi loppuu. En ihmettelisi jos myöhemmin tulee ukkonen. Mukavaa sunnuntain jatkoa teille kaikille :-)