Kuplassa elämisestä

Nyt tulee meikäläisen blogissa harvinainen vuodatusvaroitus, eli lue postaus omalla riskillä. Välillä vain tulee tunne että koska asun täällä Alankomaissa, elän tavallaan oman pienen kuplan sisällä, mitä tulee sukulaisiin ja ystäviin. Esimerkiksi naamakirjan pitäisi helpottaa yhteydenpitoa etäisyyksistä piittaamatta, ja toki se tavallaan niin tekeekin, mutta mielestäni yhteydenpito tuppaa sen välityksellä jäämään hyvin pinnalliseksi. Vai olenko ainut joka ajattelee näin? On niin helppo vain klikata "tykkää" statuspäivitykseen (silloin kun itselle sopii) sen sijaan että TODELLA keskustelisi ko. ihmisen kanssa kasvotusten ja pysähtyisi kysymään "Hei, miten sulla OIKEASTI menee?".

Se kuplassa elämisen tuntu tulee siitä että suvun ja ystäväpiirin ilot sekä surut tuntuvat niin kamalan etäisiltä; sama kuin asuisin vaikka Mars planeetalla. Olisi IHANAA jos voisi olla fyysisesti enemmän "läsnä", sekä hyvässä että pahassa, mutta... tämä noin 1500 kilometrin etäisyys tuntuu ajoittain sekä luissa että ytimissä. Ja pakko katsoa myös peiliin ja tunnustaa että itse olen joskus tosi huono pitämään yhteyttä sen pinnallisen naamakirjan ulkopuolella; onhan puhelin ja sähköpostikin keksitty :-)

Yllä vasemmalla vaarini söpönä nuorena miehenä

Mutta se nyt vain on niin, modernista teknologiasta viis, että esim. surun keskellä puhelimessa lausutut sanat "mä olen niin pahoillani" ei ole sama kuin kasvotusten lausutut sanat "mä olen niin pahoillani" ja sen päälle annettu tiukka halaus. Tai niin yksinkertainen asia että voisi esim. pirauttaa pian 94-vuotiaalle isotädilleni (sille ainoalle joka vielä on jäljellä ja joka muuten ei ole naamakirjassa) ja huikkaista "Hei, Katja täällä. Mä tulen tänään piipahtamaan ja käväisen sulle samalla ruokakaupassa. Mitä sä tarvitset?".

Että joo, tästä tuli nyt hieman synkempi vuodatuspostaus, mutta viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista ikävää tuolla koto-Suomen päässä koskettaen varsinkin meidän sukua ja se pistää väkisinkin ajatukset pyörimään päässä. Tämä fyysinen etäisyys vain joskus riepoo suorastaan kybällä ja huumori loppuu kesken.

Näillä ajatuksilla tällä kertaa. Seuraavalla kerralla lupaan mennä positiivisemmissa tunnelmissa :-)
Kaikesta huolimatta, oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Ja tuhannet kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen. Uudet lukijat ovat myös lämpimästi tervetulleita :-)
Terkuin, Katja

Viimeisiä viedään

Vuoden 2012 viimeisiä päiviä viedään ja tämä vuosi kyllä hujahti todella nopeasti. Joskus minusta tuntuu että päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat niin vinhaa vauhtia, että en aina ehdi/huomaa pysähtyä kunnolla nauttimaan elämästä. En enää nykyään tee lupauksia uudelle vuodelle, mutta ehkä voisin tässä tapauksessa tehdä poikkeuksen, eli vuonna 2013 LUPAAN välillä pysähtyä ja nauttia :-)

Elämä on...

Elämä on matka.
Tee se.
Elämä on rakkaus.
Nauti siitä.
Elämä on henki.
Oivalla se.
Elämä on kauneus.
Ylistä sitä.
Elämä on salaisuus.
Avaa se.
Elämä on seikkailu.
Uskaltaudu siihen.
Elämä on laulu.
Laula se.
Elämä on lupaus.
Täytä se.
Elämä on leikki.
Leiki se.

Oikein hyvää sunnuntain jatkoa. Nautitaan näistä vuoden viimeisistä päivistä!

Penkkiurheilua ja vesisateita

Kesän penkkiurheilukausi on alkanut. Minun kohdallani se tarkoittaa jalkapallon EM-kisoja ja hieman myöhemmin alkavaa Wimbledonin tennisturnausta; olympialaiset taitavat jäädä minun kohdallani enempi taka-alalle. Jos ilmat jatkuvat yhtä kylminä, tuulisina ja sateisina niin hyvä että on edes jotain viihdykettä kun ei tuolla ulkonakaan oikein viitsi oleskella. Tänään oli ihan syysmyrskyfiilarit; katsotaan saammeko kunnon kesää laisinkaan!

 

Se hyöty oli tämän päivän sateista että saimme hieman sisähommia tehtyä, eli alakerran WC-projekti nytkähti vihdoinkin eteenpäin ja pari pientä maalaushommaa tuli hoidettua. Ulkohommat seisovat mutta maanantaina on puutarhuri tulossa käymään antamaan hinta-arviota patiomme tuunauksesta. Olisi tarkoitus korvata vanha (ei niin kauniisti) kulahtanut laatoitus soran tapaisella. Katsotaan.

Mutta jospa sitten siirtyisi taas tuonne sohvalle katsomaat Saksa-Portugali matsia. Oikein hyvää ja kaunista viikonlopun jatkoa!

Kiirettä pidellyt

Tervehdys pitkästä aikaa. Ei minulla ollut tarkoitus pitää kuukauden blogitaukoa, mutta jotenkin pääsi lipsahtamaan. Kotona ei nyt ole niin kiirettä pidellyt, mutta töissä sitäkin enemmän; muutimme uusiin tiloihin ja sen lisäksi kollegat ovat olleet lomilla ja heitä on pitänyt tuurailla. Kun ensin töissä on paiskinut niska limassa duunia melkein 8 tuntia niin ei ole iltaisin kotona enää energiaa oikein riittänyt. Mutta nyt on pahin takana :-)

Tällä kertaa mennään kuvien suhteen mustavalkolinjalla. Ei noita kuviakaan tahdo enää saada otettua kuin viikonloppuisin; siinä vaiheessa kun minä ehdin arki-iltaisin kotiin on jo pilkkopimeätä. Talviaikaan on siirrytty, mutta luonto ei taida ymmärtää mitään tuon talviajan päälle sillä lämpötilat on meillä vedelleet melkein +20C hujakoissa. Käsittämättömmän lämmin marraskuun alku; eilen oli melkein T-paitakeli.


Mutta tässä kaikki tällä kertaa. Ostin eilen Jeanne d'Arc Living -lehden joulunumeron ja taidan nyt uppoutua sen pariin teekupposen kera. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa! :-)

Viikonlopun suunnitelmat uusiksi

Meidän oli tarkoitus piipahtaa tänä viikonloppuna Goudassa pienellä turistireissulla, mutta ilmat eivät suosineet meitä tai suunnitelmiamme. Lauantai-aamuna heräsimme vesisateeseen. Ensin elättelin toivoa että se olisi vain ohimenevä kuuro mutta siinä vaiheessa kun vettä alkoi tulemaan saavikaupalla ja varsinkin kun veden sijasta alkoi tulemaan rakeita meikäläisenkin toivo pikkuhiljaa hiipui. Viimeinen niitti oli kun ukkonen alkoi rytisemään ja kiertämään ympyrää tässä meidän kulmilla... Gouda sai siis jäädä toiseen kertaan.


Not so old pocket watches found from the Dreef Antique Market in Haarlem
Vettä onkin sadellut koko viikonlopun ja viime yön on/off kaatosateet rummuttelivat kattoa ja ikkunoita sellaisilla desibeleillä että nukkumisesta ei tahtonut tulla oikein mitään. Nyt on sitten vähemmän freesi ja levännyt olo. Oi ihana elokuu Alankomaiden malliin :-)


An old(ish) champagne cooler, old French documents, books, black & white family photos and seal stamps make nice decorations
Yllä olevan samppanjacoolerin sain äidiltäni ja mahtui onneksi juuri ja juuri matkalaukkuun että saimme sen tuotua kotiin. Pitäisi vielä löytää sopivan kokoinen oliivipuu sitä koristamaan, mutta nyt saa tyytyä krysanteemiin. Mustavalkokuvat ovat isosedistäni. Vanhat sinettileimasimet ovat tarttuneet mukaan paikallisesta antiikkiliikkeestä ja Haarlemin Dreefin antiikkimarkkinoilta.

Hyvää sunnuntain jatkoa ja oikein hyvää alkavaa viikkoa!

Lisää aarteita / More treasures

Mainitsin jo aikaisemmin uudet "aarteemme". Suomessa ollessamme hankimme ja saimme lahjaksi ihania juttuja, kuten edellisessä postauksessa näkyvä kaunis käsintehty sydän, joka muuten löysi paikkansa kodistamme välittömästi. Vielä kerran lämpimät kiitokset tekijälle :-)

Nyt esittelen teille kenties kallisarvoisimmat aarteeni. Rakastan vanhoja valokuvia ja niiden ainutlaatuista tunnelmaa, aikoja jotka eivät koskaan enää palaa. Nämä kolme kuvaa sukulaisistani ovat vain lainassa äidiltäni, jotta saan ne skannattua jälkipolville.


Suosikkini näistä on kuva jossa äitini isä, eli vaarini, poseeraa yhdessä veljiensä ja siskojensa kanssa, kaikki niin nuorina ja iloisina. Muistan kun pikkutyttönä tuijottelin kuvaa melkein silmät soikeina. Varsinkin yksi vaarini veljistä, Pertti, oli mielestäni niin uskomattoman komea, aivan kuin nuori Tapio Rautavaara. Ja uskokaa pois, pienen Katjan mielestä se oli jotain se.

Haurain aarre on tämä vanha kirje, jonka vaarini kirjoitti sedälleen juuri talvisodan päätyttyä keväällä 1940, ollessaan vasta 13-vuotias poikanen. Kirje päätyi äidilleni jokunen vuosi sitten ja hän nyt vuorostaan luovutti kirjeen minulle säilytykseen. Kirje on kulkeutunut näiden melkein 69 vuoden aikana iso-isosedältäni isosedälleni ja sieltä siis edelleen äidilleni ja nyt minulle. Tulen pitämään siitä hyvää huolta.


Vanha Kalevala Korun rintaneula kuului aikoinaan yhdelle isotädeistäni, joka antoi sen äidilleni tämän ollessa nuori. Nyt Suomessa ollessamme äitini luovutti rintaneulan minulle. Minä suhtaudun niin tunteella tällaisiin sukuun liittyviin tarinoihin, kuviin ja esineisiin. Ne ovat sitä arvokkainta perintöä jota rahalla ei voi korvata.

Tässä samalla toivottelen teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

Precious treasures. Old photos of my relatives and a letter my grandfather wrote in 1940 when he was just 13 years old.

Happy New Year to you all!