VAROITUS. Nyt tulee hieman "pehmeätä" tekstiä tuolta pimeältä muistojen kujalta. Katselin tässä yhtenä päivänä musiikkiaiheisen dokumentin "Classic Albums,
Duran Duran: Rio" ja siitähän tämä lähti. Musiikki on aina näytellyt tärkeätä osaa elämässäni ja muistan hyvin elävästi kun teininä kuuntelimme kavereiden kanssa mm. noita Duran Duranin biisejä
pimeässä huoneessa, haaveillen... pojista tietenkin.
Kaunis sininen vuokko / Beautiful blue Anemone
Dokkaria katsellessa yhtäkkiä iski salaman lailla tajuntaan että ko. albumi on levytetty 31 vuotta sitten! Tuijotin miestäni silmät pyöreinä täydellisen epäuskon vallassa ja parahdin
"herranjumala mä olen VANHA!!". Tuli hetkellinen viiltävä tunne kadotetusta nuoruudesta ja päivistä joita ei koskaan saa takaisin. En minä nyt tarkoita että haluaisin sen KOKO teiniajan elää uudelleen, mutta aikamatkaajan tapaan hetki siellä, hetki täällä, kärpäsenä katossa.
Mielestäni 80-luku oli aika huippua aikaa; ilmassa oli vielä viattomuuden tuntua ja musiikki oli (suurimmalta osin) jees... mitenkään väheksymättä puudelipermiksiä (been there, done that, got the T-shirt "
Frankie says RELAX"), takatukkia ja sitä
unohtumatonta 80-luvun muotia (joka sitkeästi yrittää tulla takaisin, uudestaan ja uudestaan).
Muistan kuulkaas kulkeneeni
julkisilla paikoilla yhdistelmässä pitkä puudelipermistukka (à la Jon Bon Jovi anno 1986), haaremihousut ja lepakkohihainen pusero; ihme etten lähtenyt liitolentoon. Oi kultainen 80-luku ♥
Mutta vanha mikä vanha, vaikka
voissa paistaisi. Ja kuvilla ei tietenkään ole mitään tekemistä juttujeni kanssa, mutta kauniita ovat nämä siniset vuokot ja kun sattuvat olemaan melkein samanvärisiä makuuuhuoneen kaapinovien kanssa, niin pitihän niistä ovistakin laittaa kuva. Mutta nyt lopetan teidän rääkkäämisen. Syytän rättiväsynyttä olotilaa ja päälle pukkaavaa flunssaa...
Hyvää loppuviikkoa teille kaikille!
Katja
(poistuu takavasemmalle ja lupaa olla hetken hiljaa)