tiistai 19. maaliskuuta 2013

Heräteostoksia

Mainitsin jo pikaisesti heräteostoksista joita teimme lauantaisella Leidenin reissullamme. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta (ja tuskin viimeinen) kun tähän samaan ansaan lankesimme. Muutama vuosi sitten jo törmäsimme tähän galleriaan ja taiteilijaan emmekä silloinkaan lähteneet tyhjin käsin.

Joka tapauksessa, lauantaina olimme kävelemässä gallerian ohi ja pysähdyimme katsomaan ikkunasta sisään. Minä sitten ehdotin että "piipahdetaan" sisällä "ihan vain katsomassa". Taiteilijan nimi on Rien van der Nat ja hän on erikoistunut grafiikkaan. Minä ja mieheni molemmat tykkäämme hänen töistään. Todellinen persoona pitkine harmaine hiuksineen, partoineen ja piippuineen (piippu ei tosin näy näissä kuvissa) ja kaiken lisäksi uskomattoman ystävällinen :-)


Minä iskin silmäni välittömästi tuohon pieneen nudeen ja päätin että se oli PAKKO saada. Mies tykästyi tuossa samassa kuvassa ylimpänä olevaan teokseen (musta-harmaa-kelta-punainen) haluten sen työhuoneensa seinälle. Itse en siitä oikein tykännyt; minun makuuni oli enemmän tuo oikealla oleva teos (valko-harmaa-punainen). Kun niitä siinä katselimme & vertailimme, herra van der Nat sanoi että jos otamme ne molemmat, saamme nuden kaupan päälle. Kaupat lyötiin lukkoon sillä silmänräpäyksellä! :-) 


Nämä pitää vielä kehystää, mutta miehen suosikki menee hänen työhuoneeseensa, minun valintani yläkerran rappusten seinälle (siellä kun tuota punaista jo on) ja tuo minun rakastamani nude pääsee kunniapaikalle olohuoneen seinälle. Tuossa sitä jo mallailin ja sopii paikalleen täydellisesti. Ymmärrän kyllä että ei ehkä ole kaikkien makuun; taide ja kauneus on katsojan silmissä ja tuppaamme kokemaan & näkemään taiteen eri tavalla. Toinen näkee kauneutta ja toinen kauheutta, se on niin henkilökohtaista :-) Joka tapauksessa, minusta tämä nude on aivan ihana ♥

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!

21 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Hienoja hankintoja kaikki ja juu... tuo nude on todella kaunis, minäkin tykkään. :)

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Todella kauniita, mutta kyllä tuo nude minunkin lempparini näistä on. Ja sopii niin hyvin paikalleen. Upeita töitä! :)

Unknown kirjoitti...

Paljon herra pyysi grafiikanvedoksista?!Mä tykkään kans tosi paljon grafiikasta mutta ei ole enään yhdenhengen taloudessa varaa ostaa täällä mutta mites siellä? Mä tykkään molemmista teidän valitsemista tuo nude ei niin mun makuuni.

Katja - Bag End kirjoitti...

@Tiina & Varpunen: On meillä naisilla sitten sama maku :-) Mun mielestä nudeteokset naisista on yleensä kauniimpia kuin teokset siitä vastakkaisesta sukupolvesta.

@Henrietta: Nämä pienet grafiikat ovat TODELLA edullisia. Nude oli 25EUR (mutta lopulta siis ilmainen) ja nuo kaksi muuta 30EUR kipale. Ja kaikki uniikkeja. Ei hänen hieman isommatkaan grafiikkatyönsä ole kovin kalliita; useimmat 200-500 euron kieppeillä, mutta on niitä tuhansien eurojenkin arvoisia.

Unknown kirjoitti...

Oi, todella kauniita teoksia. Voi kun itsekin osaisi joskus ostaa tuollaisia. Mulla kun mieli muuttuu joka viikko niin on hieman riskialtista ;)

Vilhelmiina kirjoitti...

Vau, ihania!! Ja tuo nude on niin herkkä, upea!! Ottaisin heti meiänkin seinälle! :)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Niina: Mieli muuttuu aina välillä täälläkin (tosin ei varmasti tule muuttumaan tämän nuden kanssa) ja siksi meillä on paljon grafiikkaa ja maalauksia joita voi vaihdella kun siltä tuntuu :-)

@Vilhelmiina: Tuosta miehen suosikista en tosiaankaan tykkää, mutta jos roikkuu hänen huoneensa seinällä, ei haittaa :-) Nude on ehdoton suosikkini.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Nudesta pidän minäkin ehdottomasti eniten.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein onnistuneet ostokset :)

-ä-

Lady of The Mess kirjoitti...

Minä tykkäsin kaikista. Jokaisen huolisin seinilleni, jos niille jotain vielä mahtuisi. Kun ovat täynnä lähinnä just grafiikkaa. Lisäksi tytär opiskelee kuvataiteilijaksi.
Hyviä ostoksia - ja nuohan olivat melkeinpä ilmaisia!
Oikein mukavaa viikkoa sinne!

Tanja kirjoitti...

Kyllä on todella kaunis tuo nude taulu. Minäkin ottaisin heti meille jos vastaavan löytäisin. Ihana galleria jonne on varmasti mukava tehdä retkiä useamminkin ;)
~Tanja http://elamaa-akkalassa.blogspot.fi

Piia Ingervo kirjoitti...

Munkin silmää tuo Nude taulu viehättää eniten..
Ja mikä mahtavinta, saitte mitä halusitte molemmat ja vielä ylimääräistäkin.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tuon nuden olisin valinnut minäkin, mutta molemmat kauniita!

Päivi Peltotien päästä kirjoitti...

Hauska herra ja niin kaunista grafiikkaa! Tykkäsin erityisesti noista isoista töistä, joita tuolla kuvissa myös näkyy. Mutta taitavat olla justiinsa niitä kalleimpia töitä ; )

Kukkaiselämää kirjoitti...

Hienoja kaikki. Tuo nude on erikoisen hieno! Teit hyvän hankinnan.

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne. Kiva kuulla että nudesta tykätään :-)

@Päivi: Vielä erikseen, juu nuo isommat ovat tietysti niitä kalliimpia. Yhtä hieman isompaa katselin "sillä silmällä", mutta kun ei meillä olisi ollut sille kunnon paikkaa, niin päätin säästää senkin 220 euroa :-)

Mari kirjoitti...

Kauniita teoksia kaikki ja etenkin tuo nude on tosiaan hieno :)

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Nudesta tykkään kaikista eniten :)
Huomasin sen heti ensimmäisenä :)
Oikein hyvää viikonloppua teille :))

Minna, Meidän Harmoniaa kirjoitti...

Vau miten ihania tauluja :)

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos kovasti visiiteistänne & kommenteista. Nudelle olisi näköjään enemmänkin tilausta :-)

Unknown kirjoitti...

No helkkari kyllä on edullisia, saisit mennä uudestaan ja ottaa kuvia jotka laitat tulee mulle, mä sit valitsen jonkun ja seuraavalla keralla ostat mulle ja laitatte postiin.