keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Punainen lanka kadoksissa?

Jos vaikka tuolta keittiön puolelta tällä kertaa, kun olen sen pienuudesta valitellut viime aikoina useammallakin taholla. Tämä puoli talosta on enemmän tai vähemmän mieheni valtakuntaa. Juu, punaista siis löytyy, mutta ei ehkä sitä ns. punaista lankaa tuon sisustuksen suhteen. Yhtenäisestä linjasta ja värimaailmasta voi vain haaveilla (ja ihan oikeasti vain haaveilla, sillä mies ei ikinä antaisi minun maalata keittiön punaisia kaapinovia millään muulla värillä). Olen minä jo joskus kertonutkin että koko keittiö on alkuperäinen tuolta 1920-luvulta, työtason yläpuolella olevaa hyllykköä lukuunottamatta. Retroa kerrakseen ja vielä kun muutaman vuoden jaksamme odotella niin ihan aitoa ANTIIKKIA :-)


Hieman vanhan toistoa, mutta kyseessä on siis perinteinen kapea Alankomaalainen käytäväkeittiö ja tila on kortilla. Toisella puolen käytävää on kodinkoneet rivissä (ne kodinkoneet eivät onneksi ole antiikkia) eikä tänne oikein muuta mahdukaan. Punainen väri on mieheni valitsema; liekö ne punaiset Ferrarit olleet mielessä, tosin Ferrarin tehot on tästä keittiöstä kaukana ;-)

Tuo keittiövälineiden koukkusysteemi on tehty vanhan luudan varresta :-)

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Kevätkin otti muutaman askeleen takapakkia, sillä viime yönä satoi hieman lunta, mutta onneksi sulivat jo pois. Mukavaa viikon jatkoa!

11 kommenttia:

It's me kirjoitti...

Love your beautiful old good looking red kitchen !!!...love Ria...xxx...

Katja - Bag End kirjoitti...

Dank je wel Ria :-) Our 1920's kitchen is pretty much my husband's kingdom and he has also chosen this red colour.

Susanne kirjoitti...

Kauniille näyttää keittiössä!
Ihanat kuvakollaasit!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Keittiöhän on ihana!
Ottaisin oitis tuollaiset vanhat kaapit....:)
Meilläkin keittiö on pitkulainen, molemmilla puolilla kaappeja, ruokailu on toisessa huoneessa keittiön toisessa päässä. ensin tykkäsin tuosta kovin, mutta aina joskus tulee mieleen, että voisi olla mukava, kun olisi taas oikea keittiö....johon mahtuu ruokapöytäkin...:)

Auli kirjoitti...

Minustakin keittiösi on todella mukavan näköinen ja kotoinen. Hienoa, kun on vielä sellaisia, jotka säästävät vanhaa ja arvostavat sitä juuri alkuperäisen värisenä ja näköisenä.

SisustEllen kirjoitti...

Ihanaa, kun nuo alkuperäiset kaapistot ovat säilyneet!!! Niissä on sitä jotain<3

Katja - Bag End kirjoitti...

@Irmastiina: Sellainen kunnon keittiö olisi minullakin haaveissa, missä voi istua ja oleskella muutenkin. Ei tuo ruokailuhuone aja ihan samaa asiaa... Kenties joskus jos ikinä muutamme.

Ja kiitos kannustavista kommenteista. Mieheni kiittää ja kumartaa :-) Kaapistot tulevat säilymään jatkossakin sillä mies ei suostu niistä hankkiutumaan eroon ja tuo graniittinen lattia sekä työtaso ovat niin kovaa tekoa etteivät sitten millään "lahoa" käsiin ;-)

Sirkka kirjoitti...

Punainen on rakkauden väri<3
Keittiö on varsin viehättävä ja eipä toisilla ole samanlaista ja kraanat ovat aivan upeat! Lattiakin on niin arvokas ja sopii tunnelmaan. Samoin altaan pohja väritykseltään.
Minusta oikein hieno ja hyvä kokonaisuus. Vanhanajan tunnelmaa kodikasta sellaista. Luudanvarsi missä roikkuu sulassa sovussa keittiövälineet on myös oiva keksintö ja sekin on saanut saman sävyistä maalia osakseen.

Mukavaa viikon jatkoa!

Minttu kirjoitti...

Ihanan pirteä keittiö!
Ja vielä vanhakin, vau!

Unknown kirjoitti...

Mun suosikkivärini punainen joten ymärrän rakasta ukkoasi tässä täysin:) Musta noi on niin söpöt kaapit. Auttaisko jos välitilan kaakeloinnin maalais valkoisella kaakelimaalilla jos ei jaksa tehdä uutta laatoitusta. Valkoinen ois raikkaampi ko tuo kellertävä!!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Henrietta: On kuule kaakelimaalitkin ehdotettu, mutta ukko ei suostu sitten millään! Aivan samaa mieltä että valkoinen olisi parempi, mutta näiden kanssa nyt on mentävä jollen saa miehen mieltä muuttumaan ja en minä NIIN kamala pirttihirmu ole että salaa/väkisin alkaisin niitä tuunailemaan ;-)