sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vanhoja muistellessa

Okei, tämä on jo vanhoja juttuja, mutta kun törmäsin näihin vanhoihin kuviin ajattelin että näistä saisi osuvan kuvakollaasin sarjaan "naisen oikullinen mieli'. Ostimme jo vuosia sitten tämän tiikkisen kaapin ja tarina menee jotakuinkin seuraavasti:

1. Tilasimme kaapin puuvalmiina sillä en ollut ihan sata varma minkälaisen käsittelyn sille haluaisin (yllätys!). Tässä kuvassa se alkuperäinen pinta.

2. Ajattelin että käsitellään se samalla öljyllä ja vahalla kuin ruokapöytä, niin natsaavat sitten kivasti yhteen eikä kaikki ole ihan valkoista. Siispä mieheni hioi, öljysi ja vahasi kaapin toiveideni mukaisesti. Mutta... ruokapöytä on vanhaa tiikkiä ja tämä kaappi uutta tiikkiä, joten vaikka samaa öljyä käytimmekin väri oli kaikkea muuta kuin sama, eli pieleen män. Hetken aikaa tämän punertavan kanssa kärvistelin...


3. ja 4. Kunnes päätin että kaapista on PAKKO tehdä valkoinen. Tilanne vaati miehen pehmittelyä ja silmäripsien räpsyttelyä ja lopulta hän kiltisti hioi kaapin puhtaaksi, pienten protestiäänien saattelemana. Arvatkaa oliko siinä hommaa kaikkien noiden vetimien ja laatikoiden kanssa. Ilme kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvanottohetkellä muruni huulilta kajahti lievästi turhautunut "AGAIN?!!" :-) Hiontaoperaation jälkeen pari kerrosta maalia pintaan...

5. Ja kollaasin keskellä siis se lopullinen versio joka on teille kaikille jo varmasti hyvin tuttu. Lupasin että tällaisena se pysyy :-)

PS. Yritin antaa miehelleni hieman yksityisyydenssuojaa peittämällä ainakin nuo simmut, ettei tule mitään ujon piimän "Apua, mitä mun naama tekee sun blogissa!" reaktiota.


Se sama mies toi eiliseltä kauppareissulta kimpun valkoisia tulppaaneja. Kukkien koko on vähemmän majesteetillinen, mutta söpöjä ne ovat. Iskin ne tuohon Ikeasta ostettuun ruukunpäälliseen, tulipa sillekin vihdoin jotain käyttöä.


Eilinen oli siis herkkuilta ja tänään nukuimme makoisasti pitkään. Päivä taitaa mennä kotihommien parissa. Meillä muuten tuo kevät antaa odottaa itseään, sillä tänä aamuna heräsimme hentoiseen lumisateeseen, mutta onneksi kyse ei ole lumipyrystä. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa teille kaikille!

23 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Tosi kauniita kuvakollaaseja!
Tuo huonekalujen maalaus kuulostaa hyvin tutulle. Meillä mennään samoilla linjoilla:)
Ihania kukkasia kollaaseissasi!
Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

En meinaa pysyä sun päivitysten perässä :) Lipasto on mun mielestä valkoisena kaunein :)

-ä-

Anonyymi kirjoitti...

Ja asetelmat lipaston päällä ovat tosi hyvän näköiset !

-ä-

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos visiitistä Rita. Onneksi meillä suurin osa kalusteista alkaa jo olla maalattu, joten saa hieman huilata :-)

@äiti: Juu, hieman on tykittänyt postauksia liiankin ahkeraan tahtiin viime aikoina. Yritetään hiljentää vauhtia jatkossa.

Ja taas rätti käteen ja siivoamaan.

It's me kirjoitti...

Geniet van een heerlijke zondag !!! mooi hoor witte tulpen !!..liefs Ria...xxx..

Mari kirjoitti...

No, kaunis lopputulos on kaapilla :) Ja tosiaan kaunis asetelma kaapin päällä. Tosi hyvin passaa valkoiset tulppaanit tuohon Ikean ruukunpäälliseen!
Mukavaa alkavaa viikkoa :)

Eeviregina kirjoitti...

Tykkään tuosta lipastosta juuri valkoisena!
Meilläkin on noita Ikean ruukkuja ja samaa sarjaa myös amppeleita.
Meillä oli tänään ihana auringonpaiste ja sain jopa itseni sauvakävelylle!
Mukavaa viikkoa sinulle!

Minttu kirjoitti...

Valkoisena tuo lipasto on kyllä NIIN ihana!!
Kauniit tulppaanit olet saanut, ja sopivat kuin nenä päähän tuon Ikean "vaasin" kanssa. :)
Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa teille!

Katja - Bag End kirjoitti...

Dank je wel Ria :-)

@Mari: Juu, nämä tulppaanit olivat niin lyhyitä että sopivat tuohon päälliseen kuin nakutettu. Toivottavasti kestävät ainakin muutaman päivän...

@Eeviregina: Valkoinen on se "oikea" tässä tilanteessa. Itsekin katselin niitä amppeleita kun tuota ruukunpäällistä olin ostamassa, mutta sitten tuli järki käteen. Ei meillä ole paikkaa amppelille, vaikka kuinka nätti olisikin :-D

@Minttu: Minusta on niin ihanaa kun sinä aina jaksat kommentoida postauksiini. Kiitos kiitos ja vielä kerran kiitos :-))

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kyllä kaapisto valkoisena on paras!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Irmastiina: Kiitos, olen itse samaa mieltä; mieheni suureksi helpotukseksi ;-)

Annele kirjoitti...

Valkoinen kaapisto on upea lopputulos :). Itse olen ostanut nyt paljon keltaisia tulppaaneja, mutta nuo valkoisethan ovat myös niin kauniin keväisiä ja piristäviä.
Edellisen postuksesi keltaiset ruusut ovat myös aivan ihania ja juuri tuossa kannussa ne on näyttävät.

Sirkka kirjoitti...

Kuinka pitkät ripsittemet sinulla onkaan!:)) Siis aivan valtavan urakan on miehesi tehnyt, mutta kyllä kannatti lopputulos on tosi hyvä!

Onnea myös blogillesi kyllä vaan tämä aika rientää, niin etten pysy perässä meinaan kun on noi ed. postauksetkin jääneet väliin.
Tämäkin oli jälleen hyvä postaus sinulta niin kuvineen kuin kirjoituksineen!

Aurinkoisia kevät päiviä!

Unknown kirjoitti...

Heheh :D Tuo miehen ilme kyllä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :D

Kauniin kaunista, AGAIN!

Päivi Lemström kirjoitti...

Lipastosta tuli kertakaikkisen kaunis...muutkin päivitetyt huonekalut näyttävät niin hyviltä!
xx

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Hauskat muutokset on lipasto kokenut! :)
Valkoisena se on niin <3

Anonyymi kirjoitti...

Eihän sun tarvitse harventaa postauksia..antaa palaa vaan :))))

-ä-

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

Kukkuu! Löysin jotain kautta sattumalta tänne ja pidin kovasti näkemästäni! Tytär on muuttamassa pois kotoa viikonloppujna ja taidan napsia muutaman DIY idean sulta :) Tervetuloa vastavierailulle!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Annele: Kiitos kun piipahdit. Tuntuu että näin kevään kynnyksellä pitää noita kukkiakin olla enempi kuin normaalisti :-)

@Sirkka: Juu, räpsyn räpsyn. Seuraavalla kerralla pitänee laittaa tekoripset että saa vielä enempi tehoa ;-)

@Niina: Ilme kertoo juu, mutta teki homman kuitenkin :-D Ja yleensä jos hän suostuu homman tekemään (uudelleen) tarkoittaa sitä että hän itsekin on (jollain tasolla) sitä mieltä että edellinen versio ei ollut ihan jees.

Päivi & Aino-Kaisa: Kiitos äidille ja kiitos tyttärelle visiitistä ja puumerkistä :-))

@Sanna: Kiitos kun piipahdit. Tiedä uskaltaako mun DIY ideoita napsia, kun homman voi joutua tekemään muutaman kerran uudestaan. Jos seuraa ihan tarkasti minun jalanjälkiäni ;-)

Koti preciosa! kirjoitti...

Lipastosta tuli kyllä niiiin kaunis valkoisena!!! Aivan ihana :)

Me ollaan mietitty ruokapöydän tuunausta, mutta tavallaan se on ihan kiva nykyisenkin värisenä... Uih näitä projekteja, aina pitäisi olla tekemässä jotain :)

Tiina kirjoitti...

No jotta semmosta, pitäähän sitä kävitellä noita huonekaluja kerran jos toisenkin... ;) tuttu juttu.
Muuten... by the way... mistä olet kotoisin? kun tuo pieleen män ja kärvistely kuulostaa niin kovin tutulta... ;)

Tiina kirjoitti...

siis käSItellä... ;)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Tiina: Yleensä kolmas kerta toden sanoo ;-) Ja minä olen Kaakkois-Suomesta (Kotkasta) kotoisin, mutta tuppaan joskus sekoittelemaan erilaisia "murteita" (Turut ja pääkaupunkiseudut myös testattu ja hyviksi koettu) :-)