Minä täällä taas! Meillä on kuulkaas tänään ollut uutisten mukaan lämpimin maaliskuun 9. päivä vuosikymmeniin. Iltapäivällä mittari näytti varjossa +18 astetta ja auringossa oli ihan kesäisen lämmin. Me syöksyimme tietysti heti
puutarhahommiin, sillä eihän tällaista päivää voi kokonaan sisätiloissa viettää :-) Näin tänään myös kevään ensimmäisen nokkosperhosen, harmikseni ei ollut juuri sillä hetkellä kameraa mukana. Nyt voi sanoa että on oikein kunnolla
kevättä rinnassa :-)
Ensin muutama kuva sisältä olohuoneen erkkeri-ikkunalta. Ostimme tätä valkoista Touran (
Saxifraga x arendsii) nimistä kukkaa enemmänkin, mutta minulla ei ole aavistustakaan mikä tämän nimi mahtaisi olla suomeksi. Herkän kaunis pieni kukka. On käsittääkseni perenna, joten siirtyy hieman myöhemmin tuonne puutarhan puolelle. Kakkumuotti toimii hyvin kukkaruukkuna :-)
Ja sitten muutama kuva puutarhan puolelta. Suurin
hortensiapensaamme joutui saksikäsimieheni käsittelyyn, sillä oli kipeästi trimmauksen tarpeessa. Meillä noita hortensiapensaita taitaa olla jo 4-5 kipaletta. Ovat niin helppohoitoisia ja kukkivat joka vuosi kauniisti.
Koristekirsikkapuu ja krookuksia
Kuten yläkuvasta näkyy, taivas oli tänään
loistavan sininen. Toivottavasti nämä lämpimät ilmat ennättävät pian sinne Suomeenkin. Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Peukut pystyyn että auringonpaiste jatkuu ensi viikollakin :-)
Aurinkoisin terkuin, Katja