Hei taas ja oikein hyvää perjantai-iltaa. Arki on taasen alkanut; kyllä teki kuulkaas tiukkaa herätä aikaisin tänä aamuna ja raahautua työpaikalle. Onneksi on ns. pehmeä lasku, eli yksi työpäivä ja nyt taas viikonloppu :-) Ruokailuhuoneemmekin on siirtynyt takaisin arkeen. Kukkaruukussa ollut minikuusi muutti patiolle ja meidän kapinen pieni rosmariini siirtyi hetkeksi sisätiloihin. Kaivoin taas nuo sinkkiastiat kynttilöineen esille tuomaan hieman tunnelmaa. Itse joulukuusikin heivattiin pois uudenvuodenpäivänä kun se karisti ihan mahdottoman paljon. Siispä seuraavaa joulua odottellessa :-)
Pieniä suunnitelmia olisi ruokailuhuoneen suhteen. Verhot pitäisi vielä vaihtaa ja pellavaisista haaveilen; odottelen vain yhden paikallisen verhokaupan alennuspäiviä, joita heillä on melko säännöllisesti. Uusi kattolamppu olisi myös kiikarissa; toivottavasti haluamani malli on vielä tuotannossa. Sitten jos vielä saisin suostuteltua mieheni hiomaan tuon ruokapöydän pöytälevyn hieman naturellimman puun väriseksi. On laittanut peijakas hanttiin koska muutama vuosi sitten vakuuttelin hänelle käsi sydämmellä että pöytälevy on erittäin bueno juuri tällaisena kuin se nyt on (tämä kuuluu taas siihen "naisen oikullinen mieli" sarjaan) :-)
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Jospa tänä viikonloppuna ehtisin tekemään kunnon rundin teidän blogeissanne, kun ei ole mitään sen kummempia suunnitelmia :-) Oikein mukavaa viikonloppua!
Terkuin, Katja
11 kommenttia:
Kivat tuikkukipot. Kauniita kuvia. Minä olen ihan puhki. Kävelin äsken puolentoista tunnin lenkin ja päivällä tunnin verran... Mukavaa viikonloppua!
@Satu: Vau! Sinä olet kyllä ihan tosissasi sen kevyemmän elämän suhteen :-) Hatunnoston arvoinen suoritus :-)
Mukavia suunnitelmia uudelle vuodelle ja kiva pehmeä lasku arkeen. Ihanan valoisia nuo sinun kuvasi, teillä taitaa olla valoisampaa päivisin...täällä on kamalan harmaata ja synkkää. Mukavaa viikonloppua!
@Ansku: Noin pääsääntöisesti täällä on aika harmaita päiviä mutta onneksi päivänvaloa riittää hieman enemmän kuin siellä Suomessa ja aina välillä aurinkokin pääsee pilkahtelemaan :-)
Hienoja suunnitelmia olet laatinut...:)
Ei tuo pöytä tuonkaan värisenä ole lainkaan paha!
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Pääseminen normaaliin rytmiin vaatii kyllä täälläkin hieman totuttelemista. Mutta onneksi arki alkaa pitkillä viikonlopuilla;)
Siis jos pöydän kansi on käsitelty muutama vuosi sitten, niin vaatiihan se jo muutosta...Miehet ei aina ymmärrä naisten mieltä;)Täällä huomattu myös sama asia...
@Irmastiina: Minua vain niin häiritsee tuo punertavan kellertävä väri. Onhan nämä jutut vähän sellaista pilkunviilausta ;-) Pääasia että on ruokapöytä jonka ääressä voi syödä :-)
@Ellen: Juu, ei ne miehet aina ymmärrä. Onneksi tuo minun mieheni yleensä lopulta lämpene ajatuksilleni, tai ainakin antaa periksi ;-)
Ihanat tuikkuastiat! Miehet(ainakin minun) ovat vastahakoisia, mutta useimmiten sitten jälkeenpäin saa kuitenkin kuulla, että "kyllä sinä olit taas oikeassa"
Ihania suunnitelmia... meilläkin on tuonvärinen pöytälevy ja minäkin haluaisin sen hieman vaaleammaksi. Ymmärrän siis ihan täysin sinua:) Tämä minun versioni on vain niin rosoinen ja täynnä kaikenmaailman koloja, että sitä ei saisi edes hiottua. Tässä nyt mietin, mitä sille pitäisi tehdä.
Kauniita kuvia olet taas ottanut <3
Ihanat kuvat, Ihana blogi <3 Tänne lukijaksi jään :)
@Krisse: Meillä myös usein tulee ideoille täystyrmäys, mutta sitten joskus viikon kuluttua mies sanoo "hei mä sain idean" ja sitten esittää sen mun viikon takaisin idean omanaan ;-) Mä tietty pidän suun supussa ja ihailen ääneen hänen aivoituksiaan ;-)
@Frida: Meillä on myös täynnä koloja, joten helppoa ei tule olemaan sitten kun hionnan aika koittaa (huom. sitten KUN aika koittaa, ei JOS) ;-)
@Pia: Kiitos kovasti kommentistasi ja lukijaksi jäämisestä :-))
Lähetä kommentti