sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Unohtuneita ostoksia

Katselin viime viikolla pellavatyynyliinoja H&M nettikaupasta ja silmiin osui tuo "Poste France 1923" päällinen johon heti tykästyin, mutta jätin sen tällä kertaa tilaamatta.Menin sitten penkomaan tyynynpäällispinoani ja kuinkas sattuikaan, sama tyynynpäällinen löytyi omista kätköistäni. Olin sen jossain vaiheessa tilannut ja sen jälkeen autuaasti unohtanut koko asian. Miten niin meillä on liikaa tavaraa?! Jonkinlainen ylijäämätavaroiden karsintaoperaatio olisi todellakin tarpeen. Mutta joka tapauksessa, päällinen pääsi nyt käyttöön.


Meillä ei viime aikoina sisustus ole paljoa muuttunut vaan kaikki junnaa samoilla paikoillaan. Haaveita olisi vaikka mihin, mutta kun ei puitteet tahdo antaa periksi. Useampikin projekti olisi odottamassa, mutta ei meillä ole oikein aika & energia riittäneet. Onneksi miehelläni on tänä vuonna n. 37 lomapäivää, joten eiköhän niistä muutama riitä maalausprojekteihin ;-)


Loistavaa alkavaa viikkoa teille kaikille. Meitä hemmotellaan tänään sinisellä taivaalla ja auringonpaisteella, joten ei muuta kuin nauttimaan :-)

11 kommenttia:

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Niinpä, minäkin löysin ostamiani joulukuusenkoristeita kaapin hyllyltä, kylläkin nyt vastaa, kun olin laittamassa vanhoja säilöön.
Ei sitä aina muista, mitä on tullut ostettua, mutta hyvin ilman niitäkin tultiin toimeen.

Katja - Bag End kirjoitti...

@Hanne: Juu, noita unohtuneita joulukoristeostoksia löytyy meilläkin joka vuosi. Minulla on ullakolla jo lähemmäs kolme isoa joulukoristelaatikkoa ja muutama uusi koriste tulee ostettua joka vuosi...

Eeviregina kirjoitti...

Kauniita tyynyjä, juuri sellaisia mun tyylisiä.
Meilläkin löytyi pakkauksia uusia joulukuusen nauhoja juuri kun ostin niitä lisää! Eihän sitä muista mitä on viime joulun alesta ostanut.
Eilen oli ihana aurinkoinen pakkaspäivä ja kävimme ajelulla parilla kirpparilla.
Löysin kaikkea kivaa, kynttilänjalkoja, opetustaulun, pitsi- ja kirjottuja liinoja, peltisiä kannuja sekä kakkuvuokia ja pari hauskaa kirjaa.
Hauskaa tammikuun jatkoa sinulle!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hih...löytyi sitten tyynyliina kotoa....sattuuhan noita...:)
Oikein ihanaa ensiviikkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pellava on kaunista :)

-ä-

Minä, Kirsi kirjoitti...

Ihana blogi sinulla!
Minulla on blogissani sinulle haaste :)

Vilhelmiina kirjoitti...

Mä ainakin oon ihan kauhee piilotteleen uutuuksia tai esittelen ne aleostoksina (AINA :D) ja sitten saattaa jotkut ihanat jäädä vallan kaapinpohjalle...

Vihdoin pääsin ajan kanssa tutustumaan blogiisi! Ihanan tunnelmallinen. Ja Hollanti <3 Vuosia sitten viettänyt muutaman viikon sen ihanan maan kamaralla, ja kovasti kaipuu olisi takaisin matkailemaan niihin maisemiin. Suuri kaipaus on myös voekkeleihin, tai jotain sinnepäin ehkä, muistaakseni? niitä suklaahippuja joita laitetaan leivän päälle! :)

Ihanaa viikkoa! :)

Minttu kirjoitti...

Kyllä se muisti tekee tepposiaan täälläkin päässä, olin ihan varma että olin virkannut jouluisia tyynyjä viime vuonna kaksi kappletta. Piti vanhoista kuvista tarkistaa ettei niitä ollutkaan kuin yksi... koko huusholli oli siihen mennessä myllätty.
Vähän jäissä on sisustelut täälläkin, mutta eikös sitä sanota että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... ;D
Kauniit kuvat olet iloksemme napsaissut!

Annele kirjoitti...

Ihanaa huomata, että ei ole yksin tuon muistin kanssa :),jos tulee ostettua toinen samanlainen juttu niin olen sanonut miehelleni, että kaksin aina kaunihimpi, ain löytyy perustelut.
Kivan näköinen tuo nappi tyynyliinakin:).

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Voikun kaunista taas kerran! :)
Eikä, mua niin nauratti poste france tyynynpäällinen :) Joskus on käynyt niin :))
Voi, ihania aurinkoisia päiviä sinne! Täällä Tiutisessa tulee lunta, sitten pakastaa ja taas sulaa jne. kummallinen talvi :)

SisustEllen kirjoitti...

Hih, meillä on käynyt samoin kuusenvalosarjojen kanssa...paitsi, että ostimme uudet, kun emme muistaneet hankkineemme niitä juuri viime jouluna...
Tätä on liikkeellä!!!:D