sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lähtölaskenta

Minä olen virallisesti aloittanut lähtölaskennan jouluun. Joulumusiikkia on ole vielä kuunnellut ja joulukoristeet ovat vielä ullakolla, mutta joulunodotus on alkanut hissukseen kynttilöillä, kävyillä ja joulukorttien tekemisellä; ensimmäistä valkoista hyasinttiakin olen jo päässyt tuoksuttelemaan.

Täällä Alankomaissa joulukuusetkin koristellaan yleensä heti Sinterklaasin jälkeen, jota vietetään 5. joulukuuta (tällaisen jouluihmisen unelma) ja tuostapa muistuikin mieleen että pitäisi se kuusi hankkia, eli ensi viikolla piipahdetaan läheisessä puutarhakeskuksessa. Tosin en ole varma että "piipahdus" on oikea sana kuvaamaan meidän kuusenhakureissua; minä kun tuppaan käymään läpi koko valtavan valikoiman kuusi kerrallaan, etsien sitä mahdollisimman täydellistä yksilöä. Siinä vaiheessa kun kierrän puita jo toisen tai kolmannen kerran, mies on yleensä jo hulluuden partaalla. "O Tannenbaum, o Tannenbaum, wie treu sind deine Blätter" ;-)


Toivottelen teille kaikille loistavaa ja tunnelmallista joulukuun jatkoa sekä Itsenäisyyspäivän odotusta! Minulla on huomenna kauan odotettu vapaapäivä, joten jatkan rentoutumista.

16 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Onko Sinterklaas jokin pikkujoulu? Kuusen valinta on tarkkaa hommaa... :)
Hyvää 1. adventtia!

Katja - Bag End kirjoitti...

Sinterklaas on perinteinen hollantilainen "joulu", eli Sinterklaas tulee 5. joulukuuta antamaan lahjat lapsille. Useimmissa perheissä täällä joulua ei vietetä samaan tapaan kuin muualla Euroopassa/maailmassa, vaan Sinterklaas on se pääjuhla. Miehenikin sai lapsena lahjat Sinterklaasina, joulun sijaan. Vasta viime vuosina joulu on saavuttanut hieman enemmän jalansijaa täällä, mutta Sinterklaas vielä päihittää joulupukin :-)

Eeviregina kirjoitti...

Teilläpä kestääkin joulu sitten kauemmin!
Meillä on valoja lisätty sisälle ja ulos, asetelmia hyasinteista, tähti oveen lehtikuusen oksista ja kynttilöitä lyhtyihin. Ja ihan kuin tilauksesta, lumipeite saapui tänne pohjanmaallekin täksi viikonlopuksi.
Tulevalla viikolla leivon pipareita ja taatelikakkuja, siivoilen vähän keittiötä ja pikkuhiljaa laitan lisää koristeita.
Ja itsenäisyyspäivän ilta kuluu tv:n äärellä.
Tunnelmallista ja touhukasta joulukuuta sinnekin!

Kirsi kirjoitti...

Kauniita kuvia sinulla taas,voisi jopa sanoa että jouluisia:) Samanlaisissa tunnelmissa ollaan täälläkin,joulunodotus on (ainakin) yhtä kivaa kuin se itse joulu;)
Milenkiintoinen tieto tuo Sinterklaas,jotenkin sitä aina ajattelee että joulu on samanlainen muuallakin kuin suomessa vaan eipähän se sitten kuitenkaan niin ole,taas hieman viisastui blogia lukemalla,ei hassumpi harrastus ollenkaan kun tietokin lisääntyy:D
Tunnelmallista joulukuun jatkoa sinnekin!

Lovviisa kirjoitti...

Kohta meilläkin suunnataan Bauhausiin kuusiostoksille. Luntakin sadellut eilisillasta lähtien :)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Eeviregina: Sinulla on siis ihan täysi tohina päällä. Minulle tulee valtava kiirus jos yritän pysyä kiinni samassa tahdissa :-) Pipareita ja kakkuja en tosin leivo, sillä sen suhteen on peukalo aivan keskellä kämmentä, mutta hatunnosto sinulle :-)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Kirsi: Niin, ja se joulunaika on paljon pidempi täällä päässä. Kuusikin on täydessä tällingissä kuukauden, eli suunnilleen 6. joulukuuta se koristellaan ja Loppiaisena korjataan pois. Saa siitä ainakin nauttia yllin kyllin :-)

@Lovviisa: Oi, lumi olisi ihanaa, mutta sitä en kuitenkaan toivo, sillä tämä maa menee jo muutamasta hiutaleesta täyteen kaaokseen kun junat & lentokoneet lakkaavat kulkemasta...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mikään ei ole niin vaikeaa, kuin joulukuusen osto. Tai ehkä metsästä haku on...muistan lapsuudesta sen lumessa rämpimisen ja aina, kun luuli hyvän kuusen löytäneensä, olikin toispuolinen tai muuten "viallinen"....:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun on taas ihanat kuvat!
Mulla ei ole joulufiiliksiä kun tekään ette ole tulossa :( Täytyy jotain koristetta laittaa..sellaisiin paikkoihin etteivät kissat niitä yletä repimään :)Eikä osteta kinkunmöhkälettäkään..toivottavasti jostain löytyy joulukinkkua siivuina.
Lunta on jo paljon ja toivottavasti vielä joulunakin.
Meiiä avattiin jo tänään oma joulukatu, kuusi on jokaisella portinpielessä ja valot loistavat kauniisti!
-ä-

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Voi :) Meilläkin on joulutunnelma syntynyt jo aika hyvin. Myyjäiset tietty, ja monta monta monta kuppia glögiä saivat sen myöskin aikaan. Joulukuusen valinta onkin hankalaa, en tiedä osaisinko edes sitä valintaa itsekkään tehdä....
Ihanat kynttiläpektit kuvissasi :))

Ira kirjoitti...

Kauniita kuvia! ♥

Kiva kuulla, miten siellä joulua vietetään...

Katja - Bag End kirjoitti...

@Irmastiina: Mutta vaikka kuinka toispuolinen, niin koristeiden kera silti aina täydellinen. Eiks niin? :-)

Eilen täällä saimme hieman luntakin, tai enempi räntää. Piti muutaman kerran hieraista unisia silmiä aamulla herätessä kun ikkunasta ulos katsoessa näki valkoisia hiutaleita.

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Sinulle olisi haaste ;)

Ira kirjoitti...

Ps. Blogissani tunnustus ♥

Elsa kirjoitti...

Hyvää Sinterklaas'ia!

Toivottavasti hyvä, ellei täydellinen kuusi löytyi.

Lumiterkuin,
Elsa

Katja - Bag End kirjoitti...

@Ira: Kiitos kovasti! Jaan eteenpäin kunhan ennätän, pitää ensin tutkia muutamat lukijasaldot ;-)

@Elsa: Ei ole vielä kuusta. Alkaa vahvasti näyttämään siltä että kuusenhaku tapahtuu vasta lauantaina, eli minulta vaaditaan nyt hieman kärsivällisyyttä :-)