sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kiirettä pidellyt

Töissä on pidellyt niin kiirettä viime aikoina ettei energiaa ole oikein riittänyt bloggailuun; pari viikkoa meni niin että humpsahti. Olen vuosien saatossa yrittänyt koulia itseäni olemaan tuntematta syyllisyyttä jos blogi jää muiden kiireiden vuoksi hieman paitsioon :-) Ensi viikon jälkeen kiireet toivottavasti hieman helpottavat ja minulla on myös edessä pidempi viikonloppu, ihanaa.


Lokakuu on sujunut meillä melko sateisissa merkeissä. Tämä on ollut sateisin lokakuu sitten 1940-luvun! Kuun puoleen väliin mennessä olimme jo saaneet sadetta koko kuukauden edestä ja tahti ei ole pahemmin hellittänyt. Oodi syksylle on tällä hetkellä hieman hakusessa :-)


Oikein hyvää lokakuun jatkoa teille kaikille ja toivotaan sateiden kaikkoavan.

4 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Eipä täällä Suomessa ole jälkeen jääty tuossa sateessa. On sitä täälläkin riittänyt. Pellot ovat veden vallassa, joet tulvii ja oma pihakin ihan litisee kun siellä kävelee.
Pari päivää on ollut poutaa ja aurinkoista, ihan ihme! Niinpä aika on kulunutkin pihalla. Terassit on siivottu, ruukut ja muut viety varastoon ja viimeiset sipulit ja kukat istutettu multiin.
Ja äsken laitoin koristeita ruukkuihin ja ruosteisiin vateihin. Sammalta, murattia, kanervia ja helmipihlajan oksia.
Nyt vaan kynttilöitä terassille ja nautiskellaan tunnelmasta!

Anonyymi kirjoitti...

Sadetta on tosiaan saatu täälläkin,vähempikin riitäisi, piha on savivelliä!Ihanat kuvat taas :)
-ä-

Mari kirjoitti...

Sadetta on täälläkin piisannut riittämiin, piha litisee ja pellolla uppoaa saapas maahan... Tänä viikonloppuna on ollut ihana auringon paiste :)
Kaunista lokakuun jatkoa!

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

@Eeviregina: Oletpa ollut ahkera. Meillä on vielä kaikki syyshommat tekemättä ja kaikki syyskukat/patiokoristeet laittamatta. Minä en ole edes hankkinut perinteisiä koristekurpitsoja tuonne patiolle; tosin tämä jatkuva vesisade varmaan mädännyttäisi ne hyvinkin pian...

Lokakuu jatkuu erikoisten ilmojen puitteissa. Tänään oli puoli päivää täysi hernerokkasumu ja lämpötila heilui siellä +20C hujakoilla! Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan :-)