sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lunta, pakkasta ja kaaosta

Että ehdinkin kehuskella kuinka olemme kevättä kohden menossa. Ne luvatut talviset kelit saapuivat ja meillä on nyt kunnon talvi. Ensin alkoivat pakkaset ja perjantaina saimme sitten lunta, minkä myötä koko maa vajosi kaaokseen kun junaliikenne tyssähti, autot sekä linja-autot kulkivat vain hitaasti luistellen (talvirenkaita ei täällä tunneta) ja lukemattomia lentoja peruutettiin.


Alankomaat on paljon riippuvaisempi rautateistä kuin Suomi, sillä n. 1.1 miljoonaa ihmistä kulkee päivittäiset työ- ja koulumatkansa junalla, minä mukaanlukien. Ja kun junat lakkaavat kulkemasta, sotku on aikamoinen. Autoteilläkin oli perjantaina 800 kilometrin verran autojonoja ja ruuhkia. Minun kotimatkani kesti kaksi tuntia linja-auto/junayhdistelmällä ja lasken itseni onnekkaiden joukkoon. Katsotaan miten työmatkat onnistuvat huomenna, kaaos meinaan jatkuu. Mutta ainakin ulkona on kaunista kun kaikki on valkoisen lumivaipan peitossa :-)


Ai niin, ja se alakerran WC/eteinen -remontti ei sujunut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. WC:n puolella vanhojen lattialaattojen alta löytyi yllätys ja koko lattia jouduttiin valamaan uudestaan. Eli parin päivän sijaan homman valmistumista saa odotella ainakin 1.5 viikkoa. Vanhan 20-luvulla rakennetun talon riemuja ;-)


Hyvää sunnuntain jatkoa ja jännittävää vaali-iltaa! Ja pysykää lämpiminä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai niin hassusti kävi rempan kanssa :( Täällä kärvistellään pakkasen kourissa, onneksi ensi viikolla hellittää hetkeksi!

-ä-

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No voi harmi, mutta kuten sanoit, se on noita vanhan talon riemuja...☺☺

Mari kirjoitti...

Harmi, aina niitä yllätyksiä tahtoo tulla :( Täällä lauhtui eiliseksi ja taas mittari näyttää -29! Tosi ihania nuo vanhat dokumentit ja nuotit tötteröinä...

Sirkka kirjoitti...

Kyllä lumi on kaunista, mutta valtavia tepposia saa aikaiseksi kuten kerroit. Mahoton sentään, toivotattavasti on jo helpottanut, ettei tarvitse noin kauan työmatkojen vuoksi laittaa aikaa.
Myös wc:n remppalle toivon, että kaikki menisi sitten kuitenkin hyvin ja onneksi selvisi mitä siellä oli, että saatiin pois.
Kova urakka ja aikaavievä, mutta lopussa kiitos seisoo ja saatte vielä iloita, kun se on valmis. Vanhat rakennukset ovat kauniita, vaikkakin ovat aina arvaamattomia , mitä niistä löytyy, löytäispä säkin kultarahoja!:)

Hyvän päivän jatkoa ja iloista mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Tänne taitaa tulla aikainen kevät..kissoista nimittäin lähtee karvaa kammattavaksi asti! Kiva :)

-ä-