...saa usein ihmeitä aikaan. Ruokailuhuoneen tunkkaisuus hellitti heti kun heivasimme mieheni mummolta perityn vanhan krumeluurin maalauksen takaisin ullakolle (jonne se olisi pitänyt jättää heti kättelyssä) ja laitoimme sen tilalle selkeämpää ja vaaleampaa grafiikkaa. Ostimme tämän grafiikkateoksen jo vuosia sitten ja tykkäämme siitä edelleenkin, mutta pari viimeistä vuotta se on lojunut ullakolla kun ei sille mukamas ole löytynyt paikkaa. No nyt löytyi melkein täydellinen paikka. Huoneen ilme raikastui kertaheitolla niin että nyt on melkein helpompi hengittää, enkä muuten yhtään liioittele :-) Tuo on muutenkin niin pimeä nurkka.
Sitten vielä kun ne tilaamamme valkoiset pellavaverhot jossain vaiheessa saapuvat... Sanoivat verhokaupassa ompeluhommien kestävän kolme viikkoa, mutta nyt on kulunut jo 3.5 viikkoa (juu, minä kuulkaas lasken melkein tunnitkin) eikä vieläkään kuulu soittoa että ovat valmiit. Odottavan aika on NIIN pitkä, varsinkin tällaiselle superkärsimättömälle ihmiselle. Tuo pöytälamppukin (tai ainakin sen varjostin) pitäisi vielä laittaa vaihtoon, mutta pikkuhiljaa :-)
Meillä ollaan nautittu ihanista auringonpaisteista ja viime viikonlopun aikana pääsimme ensimmäistä kertaa puutarhahommiinkin, ihanaa. Siistimistä meinaan riittää talven jälkeen, kuten yleensä. Mutta oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille! :-)
Terkuin, Katja
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
lauantai 22. helmikuuta 2014
Varma kevään merkki
Hei taas! Viikonlopun pikapostaus. Meidän huushollissa varma kevään merkki ei ole ainoastaan ulkoa kuuluva iloinen lintujen sirkutus ja sipulikukkien saapuminen kukkakauppoihin, vaan se kun minuun iskee aivan armoton ja suorastaan raivoisa siivousvimma. Se hetki on nyt koittanut, eli kevään merkit ovat ilmassa. Siivous- ja raivausimma iski tänään täysillä, samaan aikaan ihanan auringonpaisteen kanssa.
Miehellä näyttää olevan sama "tauti" sillä samalla kun minä riehun ala- ja yläkerrassa, hän riehuu ullakolla sitä raivaten. Meneehän se viikonloppu näinkin :-)
Narsisseja mustassa metallikulhossa
Seinällä appeni maalaama taulu
Ja tässä vielä yksi varma kevään merkki, eli puutarhan puolella osa krookuksista on jo melkein täydessä kukassa. Nämä valkoiset ovat aina ensimmäisenä puskemassa maasta ylös. Sieltä se tulla porskuttaa... kevät nimittäin :-)
Hyvää ja aurinkoista viikonlopun jatkoa teille kaikille! Minulla ja miehelläni on molemmilla maanantai vapaa, joten saamme nautiskella ektra-pitkään :-) Mutta nyt minä otan pienen tauon siivouspuuhista ja keskityn USA-Suomi lätkämatsiin.
Terkuin, Katja
Miehellä näyttää olevan sama "tauti" sillä samalla kun minä riehun ala- ja yläkerrassa, hän riehuu ullakolla sitä raivaten. Meneehän se viikonloppu näinkin :-)
Ja tässä vielä yksi varma kevään merkki, eli puutarhan puolella osa krookuksista on jo melkein täydessä kukassa. Nämä valkoiset ovat aina ensimmäisenä puskemassa maasta ylös. Sieltä se tulla porskuttaa... kevät nimittäin :-)
Hyvää ja aurinkoista viikonlopun jatkoa teille kaikille! Minulla ja miehelläni on molemmilla maanantai vapaa, joten saamme nautiskella ektra-pitkään :-) Mutta nyt minä otan pienen tauon siivouspuuhista ja keskityn USA-Suomi lätkämatsiin.
Terkuin, Katja
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Naisen epäluuloinen mieli
Nyt minä voisin mennä nurkkaan häpeämään (ajoittain) epäluuloisen mieleni vuoksi. Tässä yhtenä päivänä mies tuli töistä kotiin ja heti ovella ojensi minulle pienen ruusukimpun, sellainen "puppy dog eyes" ilme kasvoillaan. Minulla alkoi heti aivot raksuttamaan ja mulkoilin häntä melko epäluuloisesti, sillä tietty välittömästi eliminoin mahdolliset vuosipäivät eikä minulla ollut syntymäpäivääkään. Haa!! Taitavat siis olla "lepyttelyruusuja", eli mitä se nyt TAAS on rikkonut?! Sanottakoon että rakas rähmäkäpäläni on viime aikoina rikkonut (vahingossa) useammankin Iittalan lasin ja lautasen, joten ei tuo ajatusvirtani täysin luonnoton ollut.
Kysyin epäluuloisesti ruusukimppuun tarttuessani "What are these for?". Ilmeni että olivat ruokakaupassa sulkemisajan lähestyessä jakaneet kukkatiskiltä myymättä jääneitä kimppuja ilmaiseksi asiakkaille, ettei tarvitse roskiin heittää :-) Sitten uskalsin jo hymyillä ;-)
Mikä on tämän tarinan opetus? No mieheni pitäisi ihan selvästi tuoda minulle useammin kukkia, pyytämättä, etten minä sen harvinaisen tapahtuman yhteydessä ala automaattisesti epäilemään että nyt on joku koira haudattuna, eli vähintään punaviinit pitkin valkoisia mattoja & sohvia (on tapahtunut juu) sekä koko Iittalan tuotanto sen tuhannen pirstaleina ;-)
Ajattelin vielä kysäistä että onko teistä muista bloggareista kukaan huomannut spam-kommenttien (tai niiden yritysten) lisääntyneen melkein räjähdysmäisesti? Aivan mahdotonta pommitusta. Onneksi bloggerin spam-filtteri toimii erittäin tehokkaasti.
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen ja uudet lukijat ovat lämpimästi tervetulleita ♥ Oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille!

lauantai 15. helmikuuta 2014
Kodin laiminlyöntejä
Mustikkamän Tiina laittoi (hänen sanojaan lainatakseni) "vahingon" kiertämään Kodin laiminlyönnit -haasteen muodossa. Olen erittäin hyvä laiminlyömään (kodin lisäksi) myös kaikki minulle jaetut haasteet, mutta aina silloin tällöin käärin hihat ja tartun haasteeseen.
1. Osa
Kodin laiminlyönnit
Kysyin jo Tiinalta että kuinkas pitkän listan tähän saa väkertää, sillä täältä kyllä pesee tässä kategoriassa. Blogin kuvista ne laiminlyönnit on NIIN helppo rajata pois, eikä minulla ole pienintäkään aikomusta postata tälläkään kertaa kuvia todistusaineistona :-) Mutta tässä pieni osa niistä kotimme laiminlyönneistä:
Kaapit ja laatikostot: Tuppaavat olemaan niin pahassa kaaoksessa että kaapinoven aukaisu tuottaa pienen tavaravyöryn ja hyvä kun laatikot saa suljettua. Tosin vaatekaapit ja astiakaapit pidän melko hyvässä kondiksessa, mutta ne muut...
Jääkaappi: Voi periaatteessa laskea edelliseen "kaapit" kategoriaan. Yksinkertaisesti inhoan jääkaapin siivoamista, joten se on yleensä hävyttömän retuperällä. Mutta jospa ne muutamat ylimääräiset bakteerit parantavat vastustuskykyä?!
Vierashuone: Meidän torpan yleinen kaatopaikka. Jos/kun pitää äkkiä siistiä paikkoja ja korjata ylimääräisiä kamoja pois, ne yleensä heivataan pikapikaa vierashuoneen puolelle ja sitten ovi perästä kiinni. Valitettavasti ne ylimääräiset tavarat tuppaavat jäämään sinne vierashuoneeseen käsittämättömän pitkäksi aikaa ja huoneeseen astuminen vaatii usein jonkinasteista raivauskalustoa.
Tämän sivupöydän laatikossa säilytämme lamppuja
Keittiön (suhtkoht järjestyksessä oleva) astiakaappi
2. Osa
1. Lempiväri sisustuksessa
Valkoinen (+ valkoisen eri sävyt) ja naturelli pellava ovat lempivärejäni. Harmaasta tykkään mutta se ei oikein sovi meidän lattian sävyyn, joten harmaata tulee käytettyä hyvin vähän. Muita värejä käytän säännöllisesti tehosteena, mielialan mukaan :-)
2. Design -esine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille
Meille tuskin tulee mikään design-huonekalu sillä en ole kova niiden perään ja käytän rahani mieluusti johonkin muuhun. Hieman sama juttu design-esineiden kanssa, poikkeuksena Iittalan tuotteet ja Artemiden Tolomeo-lamput. En osaa nimetä mitään tiettyä esinettä...
3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä
Uh huh... tv:tä kyllä katselen mutta nyt menee pää tyhjäksi. Niitä mielestäni hauskimpia ja muuten vaan suosikkeja olisi helpompi luetella (esim. Fraiser ja Niles Crane, Charlie Sheen "Two and a Half Men" sarjasta, Spike "Buffy the Vampire Slayer" sarjasta ja koko "Big Bang Theory" poppoo) mutta ne eivät välttämättä ole samalla niitä hurmaavimpia hahmoja :-)
4. Suosikki leivonnassa
Ei ole suosikkeja kun en leivo. Koskaan. Toisten leipomisia tykkään kyllä maistella (esim. juustokakut ja laskiaispullat marsipaanitäytteellä)
5. Blogisuosikit joille pistän haasteen eteenpäin
Blogisuosikkeja on valtava lista. Vaikka haasteen otinkin vastaan, pysyn silti tavoilleni uskollisena enkä laita tätä kiertämään. Saa napata mukaansa ken tahtoo; noita laiminlyöntejä olisi kiva lueskella muiltakin, jos niitä teiltä löytyy :-)
Näiden kukkien kera toivottelen teille oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa! Meillä jatkuu ullakon siivous- ja raivausprojekti (ullakko kuuluu myös tuolle laiminlyöntilistalle)... mies on täynnä tarmoa & energiaa ja raahaa minut mukaansa, oijoi.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014
No onkos tullut kesä
No jos ei nyt ihan kesä niin ainakin melkein kesäiset tunnelmat; kiitos tuon ihanan sinertävän kellokukan (Campanulan). Ja kun se jossain vaiheessa lopettaa kukkimisen sisätiloissa, istutamme sen puutarhan puolelle. Nämä kellokukat on ihania perennoja ja ainakin täällä meillä tuppaavat olemaan ikivihreitä.
Uusia ruokailuhuoneen verhoja odottelen kuumeisesti; tilasin vihdoinkin ne kauan himoitsemani valkoiset pellavaverhot :-) Muuten tuunausprojektimme eivät ole oikein edenneet (tämä tulee tuskin kenellekään yllätyksenä); tuo ruokapöydän pöytälevykin odottelee vielä hiomista. Yhden pienen maalausprojektin saimme aloitettua, mutta kuinkas ollakaan, maali loppui kesken emmekä ole ehtineet käydä ostamassa lisää. Mutta jotain olemme ainakin saaneet aikaiseksi... saimme nimittäin ostettua lentoliput Suomeen kesäksi! Ihanaa! Nyt on jotain mitä odottaa; viimeksi olimme Suomessa kesällä 2012, joten onhan siitä jo luvattoman kauan :-)
Aurinkoista viikon jatkoa teille kaikille! Sitä kesää odotellessa...

keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Makuuhuoneen tunnelmia
Hyvää keskiviikko-iltaa täältä sateenropinan keskeltä! Vanhan toistoa jälleen, eli kuvia meidän pienestä makuuhuoneesta ah niin ryppyisen päiväpeiton kera (en ole kovin läheisissä väleissä silitysrautamme kanssa). Kaikista suurista ja pienistä suunnitelmista huolimatta ainokainen muutos sitten viime kerran on se että ikkunanpokat ovat vaihtaneet väriä; olivat aikaisemmin vaaleansiniset, nyt raikkaan valkoiset. Mies aikoinaan talon ostettuaan maalasi koko makuuhuoneen sinisen eri sävyillä ja vaikka sinisestä tykkäänkin, yritän pikkuhiljaa tuoda hieman valkoista sen rinnalle.
Seinällä oleva harmaavoittoinen taideteos on appeni tekemä
Tuossa hyllykössä olevan pitsiverhon tilalle olen jo hankkinut valkoiset pellavaverhot, mutta en ole vielä saanut vaihdettua. Itse hyllykkökin on tarkoitus maalata valkoiseksi, mutta kuinkas ollakaan... emme ole saaneet vielä aikaiseksi ;-) Niin mahdottoman monta projektia, mutta ei tahdo aika tai energia riittää. Kenties kevät tuo uutta intoa?!
Tässä kaikki tällä kertaa. Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen! Erittäin mukavaa ja leppoisaa loppuviikkoa teille kaikille! :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)