Piipahdin muutama päivä sitten ystäväni kera rannalla ja kamera kulki tietenkin mukana. Oli kyllä ihana nuuhkia meri-ilmaa auringonpaisteessa, liotella varpaita lämpimässä merivedessä ja antaa tuulen tuivertaa hiuksia. Teki kaikin puolin erittäin hyvää meikäläiselle. Tällaisella merikaupungin kasvatilla kun on melkein alituiseen kova ikävä tuota merta ♥
Ja asiasta kymmenenteen. Päätin pyydettäessä liittyä mukaan Indiedays Inspiration blogiyhteisöön, lukemattomien muiden bloggaajien tavoin. Mutta blogini pysyy (muutamaa banneria lukuunottamatta) ihan samanlaisena kuin ennenkin :-)
Aurinkoista ja leppoisaa viikon jatkoa teille kaikille! Vielä on kesää jäljellä :-)
Terkuin, Katja
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Erilainen kesä
Hei taas! Viikonloppua täällä starttaillaan. En olen tainnut muistaa kertoa että vietämme tämän kesän hieman erilailla kuin normaalisti. Ensimmäistä kertaa 9 vuoteen emme vietä kesälomaa Suomessa! Pakko tunnustaa että melko tiukkaa tekee, varsinkin jos asiaa ajattelee enemmän, puhumattakaan siitä kun näkee sukulaisten ja ystävien postaamia ihanan kesäisiä kuvia Suomesta tuolla naamakirjan puolella. On se Suomen kesä kyllä omaa luokkaansa, ainakin minun mielestäni. Mutta eiköhän tämä tästä :-)
Eli tänä kesänä pitää tyytyä tuohon omaan piskuiseen puutarhaan kun emme pääse istuskelemaan ja nautiskelemaan hiljaisuudesta äitini puutarhassa, kauniiden vanhojen omenapuiden katveessa kotikaupunkini Kotkan perukoilla (ai miten niin pientä haikeutta ilmassa?).
Meillä lämpimät ilmat jatkuvat, tosin nyt viikonlopuksi on luvattu sateita, kovia tuulia ja ehkä hieman ukkostakin. Mutta oikein leppoisaa viikonloppua teille kaikille! :-)
Helteisin terkuin, Katja

tiistai 23. heinäkuuta 2013
Wokkipannu puutarhassa ja muuta sälää
Hikinen tervehdys täältä kaameiden helteiden keskeltä. Meillä on jo pari päivää ollut yli +30C helteet eikä tänäänkään ole vielä helpotusta luvassa, puh huh. Yöt on melko tukalia kun ei meillä ole ilmastointia, mutta eiköhän tästä selvitä hengissä :-)
Ja tässä sitä wanhan wokkipannun uusiokäyttöä. Mies oli jo heittämässä sitä roskiin, mutta minä ajattelin että linnuilla ja sammakoilla voisi olla sille (paremman puutteessa) käyttöä. Ja uskokaa pois, täällä on käynyt kova vilske näin kesäaikaan; linnut käyvät juomassa ja uimassa ja on niitä pikkusammakoitakin näkynyt. En ole sammakonkoipien ystävä, joten tämä wokki on hyvin sammakkoystävällinen. Näyttää hieman hassulta, mutta saa kelvata kunnes löydän KUNNON lintualtaan, jollainen on ollut hakusessa jo pitkään :-)
Aurinkoista ja ah niin leppoisaa heinäkuun jatkoa teille kaikille ja tuhannet kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Kesäisiä herkkuja
Hei pitkästä aikaa! Olen joutunut pitämään hieman pakollista blogitaukoa, sillä kädet eivät ole vieläkään ihan kunnossa ja miehelläni on ollut niin kiireistä ettei hän ole ehtinyt jeesaamaan minua postausten kanssa. Nyt vihdoinkin sain pihistettyä häneltä muutaman minuutin, jee :-)
Monen vuoden odottelun jälkeen sain viimeinkin maistettua kirsikoita omasta kirsikkapuustamme ja voi kun ne maistuivatkin hyviltä :-) Aikaisempina vuosina linnut ovat aina ehtineet apajille minua ennen... Tosin näiden kuvien kirsikat on ostettu kaupasta; oma sato ei ole vielä ihan näin runsas. Kirsikoita on muuten tultu popsittua jo useampi kilo, on ne niin ihania kesäisiä herkkuja :-)
Loistavaa heinäkuun jatkoa teille kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)