sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Takki tyhjä

Jälleen yksi kiireinen työviikko takana. Minä kuulkaas odotan niin kovasti joulua! Mutta juuri tällä hetkellä odotan joulua melkein enemmän sen vuoksi että on töistä 5 päivää vapaata ja myös uuden vuoden yhteydessä on 4 päivää vapaata. Viimeiset pari kuukautta on ollut sen verran kiirettä että alkaa olla takki melko tyhjä. Tuntuu että tavallinen viikonloppu ei enää riitä lataamaan akkuja, vaan tarvitaan järeämpiä toimia. En ole ehtinyt teidänkään blogeissa vierailla, joten pienen anteeksipyynnön olen velkaa.


Edellisessä postauksessa mainitsin ne Amsterdamin antiikki- ja brocantemarkkinat. Ostin sieltä tällaiset kauniit vanhat rukouskirjat vuodelta 1881 aivan pilkkahintaan; en meinannut uskoa korviani kun myyjä pyysi niistä vain 5 euroa per kirja. Myöskin tuo vanha sievä suurennuslasi ja kynttilänjalka tarttuivat mukaan; meillä alkaa muuten olla niin sairas määrä kynttilänjalkoja, että jonkinlainen vieroitushoito olisi paikallaan :-)


Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Minä taidan alkaa väsäämään joulukortteja; kunnianhimoisena haaveena on yrittää ehtiä tehdä ne ihan itse tänä vuonna. Katsotaan kuis käy :-)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Viikonlopun viimeisiä

Viikonlopun viimeisiä tunteja viedään. Huomenna olisi aloitus ihka uudessa toimistossa Haagin keskustassa, jonne työnantaja muutti tämän viikonlopun aikana. Taitaa tulla melko kaaottinen päivä muuttolaatikoiden ja mahdollisten IT-ongelmien keskellä, mutta eiköhän se siitä :-)

Eilen sain raahattua mieheni Amsterdamiin antiikki-/ brocantemessuille, jotka pidettiin vanhassa upeassa kirkossa (Posthoornkerk). Muutama kiva pieni juttu tarttui mukaan, mutta niistä enemmän seuraavalla kerralla. Jonkin aikaa piti jankata ennen kuin mies suostui lähtemään, sillä vaikka hän on aina tykännyt Amsterdamista, niin nykyään hän välttelee kaupunkia kuin ruttoa valitellen sen olevan aivan liian vilkas ja täynnä turisteja. Tottahan tuo on. Mutta katu jonne olimme menossa on aina ollut hiljaisempi eikä niin turistien suosiossa ja sillä verukkeella sain hänet lähtemään. Yllätys oli suuri kun saavuimme sinne ja hyvä kun mahduimme kävelemään turistipaljoudelta. Ihmettelin mistä peijakkaasta on kyse kunnes kuulin että ko. katu on tänä vuonna saanut "Alankomaiden kivoin ostoskatu" palkinnon. Että silleen :-)

Tuli ostettua tällaiset sokerisen romanttiset ruusuvalot



Hyvää ja tunnelmallista marraskuun jatkoa! Pysykää lämpiminä :-)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Outo valoilmiö taivaalla

Tänään olemme päässeet nauttimaan oudosta ja harvinaisesta valoilmiöstä taivaalla, eli auringonpaisteesta. Kyllä tätä hetkeä on odotettukin. Heti piti syöksyä ulos ottamaan muutama kuva puutarhan syysväreistä :-)


Eilen piipahdimme pikkukaupunkimme keskustassa ostoksilla. Kunnon kumisaappaita yritin etsiä, mutta ei sellaisia löytynyt ainakaan tästä käpykylästä. Kaiken tämän sateen ansiosta puutarhamme on niin vetinen että sinne astuessa tarvitsisi melkein märkäpuvun ja snorkkelin, kumisaappaista puhumattakaan.

Kumisaappaita ei siis löytynyt, mutta löytyi ainakin tällainen kaunis (melkeinpä syysaiheinen) kynttilänjalka muutamalla eurolla uudesta vanhojen tavaroiden/kierrätysliikkeestä joka vietti eilen avajaisiaan. Siellä oli paljonkin ihanaa tavaraa, joten minusta taitaa tulla vakioasiakas :-)


Hyvää alkavaa viikkoa ja marraskuun jatkoa teille kaikille! Pian on enää kuukausi jouluun :-)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Synkistelyä

Nämä sateiset pimeät viikot ja viikonloput saavat minut melkein synkistelytuulelle ja alla olevat kuvat ovat hieman sen mukaiset :-) Tänäänkin laitoin kynttilät palamaan heti aamusta, että saa pimeään päivään hieman lämpöistä tunnelmaa. Kuten kuvasta näkyy, puutarhamme on haravoinnin tarpeessa, mutta ei sitä hommaa viitsisi oikein sateessa hoidella. Mutta ainakin mustarastaat kiittävät! He niin ahkerasti pöllyttelevät lehtiä nurmikolla etsien syömistä niiden alta, joten annetaan mustarastaiden mellastaa. Kyllä ne lehdet ehditään haravoimaan myöhemminkin :-)


Pitäisi sitä jouluakin alkaa pikkuhiljaa ajattelemaan. Jotenkin uskomatonta että se on jo ensi kuussa. Kyllä vuosi taas humpsahti nopeasti. Tässä kuussa on Rotterdamissa taas suomalaiset joulumarkkinat, joten sinne pitää suunnata suomiherkkuja ostamaan :-)


Hyvää marraskuun jatkoa teille kaikille! Chocoholic kun olen niin siirryn taasen kuuman kaakaon pariin, nam :-)