sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kevättä kohden

Kun tätä kirjoittelen kello on jo 17.00 ja vielä on melko valoisaa. Ihanaa kun päivät pikkuhiljaa pitenevät; kevättä kohden olemme selvästi menossa. Meille on tosin ensi viikolle luvattu ihan kunnon talvisia kelejä; lämpötilat laskevat pakkasen puolelle ja luntakin saattaa sadella. Lumi olisi muuten oikein mukavaa, mutta täällä Alankomaissa jo muutama hiutale saa koko maan liikenteen täydelliseen kaaokseen. Kuljen työmatkat junalla ja yritä siinä sitten matkustaa kun melkein kaikki junat on peruttu niiden muutaman hiutaleen vuoksi ;-)


Huomenna maanantaina alkaa meillä sitten alakerran WC:n ja minieteisen remontti. Jos homma sujuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan operaatiossa ei pitäisi mennä kuin pari päivää (plus seinien maalaus sitten kun ennätämme), mutta katsotaan nyt. Peukut pystyssä.

Maalisuti on tänäänkin hieman heilunut; muutamat kukkaruukut ja -vaasit saivat freesimmän värin pintaansa, mutta niistä ehkä myöhemmin. Kuvien valkoisen puutarjottimen ostin Verrassend Goedin alennysmyynnistä 5 eurolla. Just passelin kokoinen tuolle olohuoneen kahvipöydälle.


Taasen toivottelen oikein hyvää alkavaa viikkoa! Siellä Suomen päässä taitaa oikein kunnon pakkaset paukkua tällä hetkellä. Pysykää lämpiminä! :-)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Pieniä projekteja

Pieniä maalausprojekteja riittää aina. Viimeisin pikkuprojekti on ruokapöydällä oleva iso puutarjotin, joka oli alunperin tummanruskea ja kuljeksi vuosia tuolla ulkovajan nurkissa. Pari kerrosta valkoista maalia ja siitä tuli vihdoinkin sisäsiisti. Ja unohdin tietysti ottaa siitä kuvan ennen maalausta! :-)

Yläkuvan ihanasti kulahtaneen kynttilänjalan löysin viime kesänä Porvoosta. Alakuvien puiset kynttilänjalat on ostettu muutamilla euroilla kirpputoreilta ja törmäsivät tietysti meille tullessaan ensimmäisenä maalisutiin :-) No 2 -laatan omaava kynttilänjalka maksoi kokonaiset 50 senttiä. Musta metallinen pöytäkynttilänjalka on Jeanne d'Arcin ja ostettu Verrassend Goed putiikista Haarlemista.


Viikon päästä maanantaina alkaa sitten hieman isompi projekti, sillä alakerran WC ja minieteinen kokevat melkein täysremontin. Kaaoksen pitäisi kestää vain pari päivää, mutta katsotaan miten homma etenee. Putkimies hoitaa WC:n ja lavuaarin hanoineen, laatoittaja uuden laattalattian ja itse aiomme maalata WC:n seinän. Kyllä siitä jossain vaiheessa valmista tulee :-)

Hyvää alkavaa viikkoa ja kiitos vielä onnentoivotuksista! :-)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusi vuosi uudet kujeet

Uusi vuosi jo täydessä vauhdissa ja kevättä kohti olemme selvästi menossa. Päivät ovat jo pitenemään päin, onneksi! Jatkuva pimeys, tuuli ja vesisade alkoikin jo hieman raastamaan hermoja. Tänä viikonloppuna aurinkokin on pitkästä aikaa pilkahdellut :-)


En nyt ole perinteisesti kovin henkilökohtaisia juttuja täällä blogissani kertonut, mutta kait minä sen verran voin paljastaa että meidän uusi vuosi alkoi ns. vauhdikkaasti. Mennä pamautimme naimisiin heti uuden vuoden kunniaksi :-) Hyvin yksinkertainen pieni seremonia kahden todistajan läsnäollessa. Ja, ik wil :-)


Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Minun viikkoni alkaa hammaslääkärin (kidutus)tuolissa. Perjantaina lohkesi valtava pala yhdestä hampaasta ja koko viikonlopun olen joutunut sen kanssa kärvistelemään. Toivottavasti hammaslääkärini saa sen huomenna korjattua...

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta! Happy New Year!

Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille! Meidän uuden vuoden aattomme sujui rauhallisesti kotona, höysteenä musiikkia, kynttilänvaloa ja pullo kuplivaa. Taidamme olla tulossa vanhoiksi ;-)

Very happy new year to you all! Our New Year's eve was spent quietly at home, accompanied with music, candle light and a bottle of bubbly. Guess we are getting old ;-)


Alla muutama suosikeistani; valkoiset tulppaanit ja orkideat. En voi ikinä vastustaa niitä :-) Vanha litramitta on ostettu antiikkimarkkinoilta Leidenista.

Below some of my favourites; white tulips and orchids. I can never resist them :-) The old litre measure was bought from an antiques market in Leiden.


Kerrassaan loistavaa tammikuun jatkoa! :-)