Tämän pienen nukkuvan perhoshaltijan nimi on "Oma (mielen) tila". Tarttui viime kesänä mukaamme Helsingistä Kiseleffin talosta. Nukketaiteilijan nimi on Tuija Leinonen ja meiltä löytyy muitakin hänen hauskoja teoksiaan :-)
Oma mielentilani on ollut hieman kohmeinen viime aikoina. Uni tuntuu maittavan siihen malliin että voisin vaikka vaipua talvihorteeseen, hieman niin kuin tuo yläkuvien pieni haltija :-) Kait se on tämä pimeä vuodenaika. Kaiken lisäksi meillä on pidellyt hernerokkasumua jo yli viikon verran; hyvä että näkyy kadun toiselle puolelle. Eilen sumu hellitti sen verran että näkyi jopa pellon toiselle puolen ja sain napattua kuvan...
Energiaa pitäisi pian alkaa löytymään sillä joulu alkaa kolkuttelemaan ovelle ja tekemistä riittäisi... Mutta tämän maanantaisen vapaapäivän vietän paljolti rentoutumisen merkeissä. Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille :-)
maanantai 21. marraskuuta 2011
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kiirettä pidellyt
Tervehdys pitkästä aikaa. Ei minulla ollut tarkoitus pitää kuukauden blogitaukoa, mutta jotenkin pääsi lipsahtamaan. Kotona ei nyt ole niin kiirettä pidellyt, mutta töissä sitäkin enemmän; muutimme uusiin tiloihin ja sen lisäksi kollegat ovat olleet lomilla ja heitä on pitänyt tuurailla. Kun ensin töissä on paiskinut niska limassa duunia melkein 8 tuntia niin ei ole iltaisin kotona enää energiaa oikein riittänyt. Mutta nyt on pahin takana :-)
Tällä kertaa mennään kuvien suhteen mustavalkolinjalla. Ei noita kuviakaan tahdo enää saada otettua kuin viikonloppuisin; siinä vaiheessa kun minä ehdin arki-iltaisin kotiin on jo pilkkopimeätä. Talviaikaan on siirrytty, mutta luonto ei taida ymmärtää mitään tuon talviajan päälle sillä lämpötilat on meillä vedelleet melkein +20C hujakoissa. Käsittämättömmän lämmin marraskuun alku; eilen oli melkein T-paitakeli.
Mutta tässä kaikki tällä kertaa. Ostin eilen Jeanne d'Arc Living -lehden joulunumeron ja taidan nyt uppoutua sen pariin teekupposen kera. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa! :-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)