lauantai 24. huhtikuuta 2010

Viikon opetus

Opinpa minä jotain tällä viikolla. Ei kannata pestä ikkunoita ulkoa silloin kun koko Euroopan yllä leijuu valtava vulkaaninen tuhkapilvi. Minä meinaan pesin ja päivän parin päästä satoi hieman vettä ja se vesi ei ollutkaan yhtä puhdasta kuin normaalisti... Ikkunat ovat nyt entistä likaisemmat, mukavasti ikään kuin kuraroiskeiden peittämät. Pitää siis pestä uudestaan, mutta ajattelin varmuuden vuoksi odotella hieman... Kolmatta kertaa en meinaan ihan heti viitsisi samaan hommaan ryhtyä. Onneksi en sentäs pessyt ihan kaikkia talon ikkunoita samalla kertaa.

Ihana valkoinen Muscari, joka kukittuaan siirtyy tuonne puutarhan puolelle.

Yksinkertaiset asiat, kuten kasa valkosipuleita vanhassa kulhossa, voivat olla niin kauniita.

Pikkuruinen kirsikkapuumme tekee tänä vuonna jo aika paljon kukkia, minkä pitäisi lupailla myös enemmän kirsikoita. Katsotaan saammeko tänä vuonna vihdoinkin maistiaisia, vai ehtivätkö linnut taas meidän edelle ;-) Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Me taidamme nyt mennä tuonne puutarhan puolelle nauttimaan ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä kevätsäästä.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kevätnäkymiä/Spring views

Näkymä ikkunastamme. Tänä vuonna pelto on täynnä valkoisia ja vaaleanpunaisia hyasintteja ja tällä hetkellä koko katumme tuoksuu ihanasti niiltä.

View from our window. This year the field is filled with white and pink hyacinths and currently our whole street is filled with their lovely scent.


Ostin nämä metallirenkaat hyväntekeväisyyskaupasta Leidenista yhdellä eurolla. Kun mieheni näki ne hän kysyi puoliksi (?) tosissaan ovatko ne sonnin nenärenkaita... Selitin hänelle että luulen niiden aikoinaan kuuluneen jonkinlaisen liikuntasalin varustuksiin, mutta ei tuo oikein uskonut. Mitä sinä luulet? Joka tapauksessa, minulla ei ole aavistustakaan mitä niiden kanssa tekisin, mutta kun olivat jotenkin hauskat. Löysin tuon kauniin vanhan ranskalaisen/ belgialaisen postikortin samalla Leidenin reissulla. Postimerkin oli joku jo korjannut talteen.

I bought these metal rings from a charity shop in Leiden with one euro. When my partner saw them he half (?) seriously asked if they were bull's nose rings... I told him that I reckon they used to be part of equipment at some kind of gym/P.E. hall, but he did not quite believe me. What do you think? Anyway, I have no idea what to do with them, but they were kind of fun. I found the beautiful old French/ Belgium postcard on the same trip to Leiden. Someone had already collected the stamp.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Sinisiä kukkia/Blue blossoms

Kaunis aurinkoinen sää vain jatkuu täällä päässä. Ulkona on niin hiljaista koneiden lentorajoitusten vuoksi. Tällaisina harvinaisina päivinä huomaa kuinka paljon taustamelua lentokoneet aiheuttavat, varsinkin kun asuu n. 25 minuutin päässä Schipholin lentokentältä...

Tietää että on kevät kun enemmän ja enemmän vaaleansinistä väriä hiipii hiljakseen kotiimme. Kun tämä kaunis Hortensia on kukkinut, siirrämme sen tuonne puutarhan puolelle, mutta nyt se saa koristaa ruokailuhuonettamme.

Beautiful sunny weather continues over here. It is so quiet outside because of the flight ban. On these kind of rare days you notice how much background noise airplanes make, especially when one lives about 25 minutes from Schiphol airport...

You can tell it is spring when more and more light blue colour slowly creeps into our home. Once this Hortensia has bloomed, we will move it to the garden, but for now it can decorate our dining room.



En yleensä lankea tälläiseen ylettömän romanttiseen tyyliin, mutta kun näin tämän kauniin teekupin yhdessä pienessä putiikissa Haarlemissa, en voinut vastustaa kiusausta. Harmi että heillä oli näitä vain yksi kappale, mutta jos näen samantyylisiä kuppeja jossain, nappaan ne itselleni.

I do not usually go for this kind of over romantic style, but when I saw this pretty teacup in one small bric-a-brac shop in Haarlem I could not resist. Unfortunately they only had one of these, but if I see similar cups somewhere, I will snatch them.


Ja lopuksi hieman vaaleansinistä kevätväriä puutarhastamme. Nämä ovat niin sieviä täydessä kukassa. Hyvää viikonloppua!

And finally some light blue spring colour from our garden. These are so cute when in full bloom. Have a good weekend!

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevät on saapunut/Spring has arrived

Täällä Alankomaissa kevät on jo pitkällä ja luonto on hiljakseen puhkeamassa täyteen loistoonsa. Kevään kukista vain tulppaanit antavat vielä odotella itseään, mutta esimerkiksi narsissit ovat jo täydessä kukassa. Olemme jo hyörineet puutarhan kimpussa kuin herhiläiset, mutta tekemistä vielä riittää.

Here in the Netherlands spring is already well under way and nature is slowly bursting into its full glory. From the spring bulbs only tulips still keep us waiting, but for example daffodils are already in full bloom. We have already been busy as bees with gardening, but there is still loads to do.

Kukkivat kirsikkapuut ovat yhtiä suosikkejani. Ne ovat näyttävät niin upeilta näin keväisin.

Blooming cherry trees are one of my favourites. They look so gorgeous during springtime.

Loveliest of trees, the cherry now
Is hung with bloom along the bough.
A.E. Housman (1896)


A little madness in the Spring
Is wholesome even for the King.
Emily Dickinson (c.1875)