keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sisustushömpötyksistä

Pieni päivitys (kamalaa tykitystä näiden postausten kanssa). Mitä tulee siihen ruokapöydän pöytälevyyn ja sen uudelleenkäsittelyyn, mieheni tarkensi että käsite "piiiiitkä aika" ei tässä tilanteessa tarkoita kuukausia tai vuosia, vaan pikemminkin vuosikymmeniä. Kait minä olen sen ansainnut ;-)

Ja kommenttinne saivat minut jälleen hieman toisiin aatoksiin sen valkoisen kanssa (miten niin en osaa päättää?). En ollut ihan sata varma että se valkoinen pöytälevy olisi paras, kun pelkään huoneesta tulevan "liian" valkoinen (jos se on mahdollista). Mutta tuo kellertävä/punertava sävy ei edelleenkään ole ihan minun mieleeni. Siispä joskus niiden (miehen uhkaamien) vuosikymmenten jälkeen haluaisin sen pinnan hioa ja käsitellä ihan neutraalilla/kirkkaalla vahalla, eli tiikkipuun aito väri esiin eikä mitään muuta.


Jos ajattelee asioita suuremmassa mittakaavassa niin nämä mun hömpötykset maalien värisävyjen, kynttilänjalkojen, kukkapurkkien ja yleensäkin kodinsisustuksen suhteen ovat ihan toisarvoisia. Maailmassa (sekä ihan ystävä- ja perhepiirissä) on niin paljon tärkeämpiäkin asioita ja ongelmia. Mutta jotenkin nämä mun hömpötykset ja blogin pitäminen ovat minulle sellainen tärkeä henkireikä, joka tuo pientä iloa arjen keskelle. Ja koska meillä ei ole lapsia, niin aikaa ja energiaa riittää (tai pitäisi riittää) tällaisiin juttuihin. Ja muutenkin kun tuo elämä on tällä hetkellä melko mallillaan, eli olemme mieheni kanssa molemmat terveitä, meillä on töitä, oma koti ja olemme onnellisia yhdessä; monta asiaa joista olla kiitollinen, niin senkin puolesta jaksaa hupsutella näiden "turhanpäiväisten" juttujen parissa :-)


Olen ollut kiinnostunut sisustusjutuista jo tuolta teini-iästä lähtien. Osittain varmaan myös äitini vaikutuksesta, sillä hän on aina tykännyt sisustaa, tuunata ja vaihdella järjestystä (meillä kuulkaas vaihdettiin olohuoneessa huonekalujen järjestystä melkein joka viikko! Ja jos äiti tätä lueskelet, älä edes yritä väittää vastaan). Muistan kun suunnilleen elämäni ensimmäisistä palkkarahoista joskus 80-luvulla ostin huoneeseeni (terrakotanväriset) sintsiverhot ja samasta kankaasta värkkäsin koristetyynynpäälliset ja oli mielestäni niin nättiä että. Eikä tuo sisustuskärpäsen purema osoita mitään parantumisen merkkejä edes vuosikymmenten jälkeen; sintsi on vain vaihtunut pellavaan :-)

Terkuin, Katja

11 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Kun osaa kuvata noin kauniisti kuin sinä ja teksti on sujuvaa, niin mikäs näitä postauksia on lueskeskellessa ja ihaillessa!
Kun olin vielä koulussa, pakenin monta kertaa tänne blogistaniaan katsomaan kaikkea kaunista (pakoon tutkintoahdistusta).

Ja mitä tulee sisustamiseen; se todellakin kulkee suvussa! Jo mummoni oli kova vaihtamaan huonekalujen paikkaa kuulemma, äitini roudaa niitä nurkasta toiseen, minusta puhumattakaan ja pojastanikin on hyvää vauhtia tulossa samanlainen... ;D

Irmastiina kirjoitti...

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...siis, et ole vanha, mutta noinhan se sananlasku meni...ja sisustuksen sinä osaat....:)

Anonyymi kirjoitti...

En väitä vastaan:) Teillä on kyllä niin kaunista, on ihanaa aina katsella uusia kuvia <3

-ä-

Katja - Bag End kirjoitti...

@Minttu: Kiitos kovasti "kannustuksesta" :-) Blogistania, hauska sana, en ole ennen kuullutkaan. Ja teidän suvussa ei sitten omenat putoa kauas puusta. Sisustushömpöttely on hauskaa ja huonekalujen roudaaminen käy kuntoliikunnasta ;-)

@Irmastiina: Keski-ikäinen täti minä jo olen, eli nuoruusvuodet on kaaaaukana :-) Ja kiitos, mutta äitini on se oikea taitaja ja minä vain yritän opetella...

@äiti: No jos oikein aletaan kisaamaan, teillä on kauniimpaa!

Tuija kirjoitti...

Kyllä blogin pitäminen on minustakin mukavaa ja kivaa hömpötellä samanoloisten ihmisten kanssa. On niitä pöytälevyn maalausprojekteja ja aneluja täälläkin ollut ja mies on niitä liian suuritöisiksi sanonut. Noh..meillä oli pöytä jossa oli valkoiset jalat mutta pöytälevy oli puunvärinen ja monta kertaa pyysin, että voitaisiinko maalata se valkoiseksi...ei sitten koskaan keretty, kun muutettiin omakotitalosta pois...rivariin kun pöytä kannettiin, mies tuumasi, että se pöytä ei sovi siihen ja siltä istumalta lähdettiin pöytäkaupoille...ja jippii nyt on valkoinen pöytä ja kaunis onkin.
Omakotitalossa oli enemmän tilaa ja siellä sai huonekalut sukat jalkoihinsa aika useasti, täällä, tässä kodissa ei niinkään. Suunnittelen kyllä,hih..
Onhan sitä maailmassa kaikenlaista surua ja murhetta, mutta niitä kun me ei saada muutettua vaikka kuinka haluaisimme, vai mitä.Minäkin suren useasti eläinten ja lasten vuoksi ja toivon oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Hyvää viikonloppua sinulle Katja, jatka hömpötyksiäsi.

Katja - Bag End kirjoitti...

@Tuija: Kiitos kovasti kommentistasi :-) Olen jo jossain kerran maininnut että meidän talo ja olohuone ovat niin pieniä että täällä ei mahdu edes kissaa pyöräyttämään hännästä ympäri. Olohuoneessa on vain yksi ehjä seinä, muuta on täytetty ovilla ja ikkunalla. Eli toisin sanoen huonekalujen on pakko pysyä paikallaan kun niitä ei mitenkään pysty kiepauttamaan toiseen järjestykseen. Haaveilen kyllä, sinä sentäs pystyt jopa suunnittelemaan ;-)

Ja oikeassa olet niiden surujen ja murheiden kanssa. Pientä iloa, vaikka kuinka turhanpäiväistä, aina tarvitaan arjen keskelle.

Lady of the Mess kirjoitti...

Kaunis turhuus ei ole turhuutta ollenkaan - vaan on tarkoitettu tuomaan hyvää mieltä ja lievittämään joskus raskastakin arkea! Lisäksi antamaan inspiraatiota esim. vanhemmille höperöille naisihmisille;)

Eeviregina kirjoitti...

Me kaikki tarvitaan näitä hömpötyksiä joka päivä! Jatketaan vaan samaan malliin.
Blogissani on sinulle haastetta, käy kurkkaamassa!

Rita kirjoitti...

Jatka vaan samalla tavalla! Postauksiasi on aina ihana lukea ja kuvasikin on todella kauniita!

Aino-Kaisa Leskinen kirjoitti...

Minusta on ihana kun päivittää usein! Minä ainakin käyn aina uudestaan ja uudestaan niissä blogeissa jossa päivitykset vain tykittävät ;)
Päivityksen ei tarvitse olla erikoinen, sillä ihan muutamat kuvatkin tekevät temppunsa :)
Blogin kirjoittaminen, varsinkin näillä aiheilla joista mekin kirjoitamme, on tarkoitettu jakamaan sitä hyvää mieltä ja näitä kärpästenpuremien aiheuttamia villityksiä. Eikö niin? Joten tähän malliin vaan ja lisää niitä upeita kuvia ja hauskoja ideoita :)
Hauskaa loppuviikkoa :)
p.s. mikäs ihmeen tekstiripuli minuun on iskenyt viime viikkoina...dippa duu vaan :)

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos ihanat ladyt kommenteistanne! ♥ Kyllä minä vakaasti aion jatkaa näitä hömpötyksiä, mutta välillä tulee sellainen "olenko mä ihan hullu?!" olo. Varsinkin kun olen viime aikoina tykittänyt näitä postauksia kuin heikkopäinen ;-)

Ja Aino-Kaisa, tekstiripulit on jees! Antaa palaa vain ;-)