lauantai 19. lokakuuta 2013

Hetken mielijohteesta

Hei taas! Melkein viikko vierähtänyt taas niin haipakkaan tahtiin että ihan hirvittää. Bloggailemaan en ole ehtinyt laisinkaan, enkä edes vierailemaan teidän blogeissanne. Kumma miten se huono omatunto alkaa heti kolkuttamaan...

Niistä hetken mielijohteista. Vasta viikko sitten narisin että koskakohan oppisin ostamaan järjellä enkä vain hetken mielijohteesta, mutta viime torstaina TAAS jäi järki kotiin ja sorruin turhuuksiin. Vierailin pitkästä aikaa Lifestyle-putiikissa ja heillä oli näitä "tuikkutaloja". En yksinkertaisesti voinut vastustaa kun mukailivat niin söpösti hollantilaista arkkitehtuuria. Malleja oli useampi, mutta ostin vain yhden. Hieman tekisi mieli ostaa toinenkin eri mallinen (hullu mikä hullu), mutta kun ei tälle yhdellekään tahdo edes löytyä paikkaa... Minne minä pian joudun tämän kasvavan rompekasani kanssa?!


Sain viimeinkin heivattua pois tällä pikkupöydällä olleen Madonnan lasikupuineen; oli tuossa nököttänyt jo parisen vuotta (juu, meillä tämä sisustus muuttuu TODELLA hiljakseen), joten olin jo lopen kyllästynyt sitä katselemaan. Tähän hätään laitoin tilalle tällaisen valkomarjaisen kasvin (Gaultheria Mucrorata?!) ja jopas tuli melkein jouluinen tunnelma...


Tämä on taasen hieman "köyhempi" postaus, mutta seuraavalla kerra yritän laittaa enemmän kuvia. Saimme tänään paketin Suomesta; äitini lähetti mm. Fazerin suklaata (nam!) ja muutaman "Talo & Koti" -lehden, joiden seuraan nyt siirryn. Huomasin että noissa numeroissa esiintyy useampikin tuttu bloggari :-)

Tuhannet kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen ja tunnelmallista viikonlopun jatkoa teille kaikille!
Terkuin, Katja

17 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunis tuikkutalo. Meillä ei sisustus vaihdu edes parin vuoden välein...

Unknown kirjoitti...

Ihana lyhty! Ei lainkaan turha ostos ;) Tänään virittelin keittiöön kynttilöitä ja muita härpäkkeitä - aikamoinen joulufiilis iski heti! No, lunta onkin satanut koko päivän, joten väkisinkin mieli ajautuu jouluisiin tunnelmiin..Hyvää viikonloppua!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Hieno lyhty ja upea marjakanerva, joka on minunkin suosikkini syysasetelmissa. Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua.

Katja - Bag End kirjoitti...

@Satu: Ei meillään yleensä vaihdu kuin kukkapurkit ja kynttilänjalat, mutta aina välillä kaipaan vaihtelua :-)

@Sirpa: Mulla on vielä kaikki pikkuvalot laittamatta, siinähän sitä joulutunnelmaa vasta tulisinkin. Lunta?! No ennustus oli sitten oikeassa. Meillä sataa taas kaatamalla...

@Kruunu Vuokko: Kiitos. Hienoa että on aina joku joka tuntee nämä kasvit! Marjakanerva, nyt tiedän sen suomenkielisenkin nimen :-)

Jenni / Juhlahuuma kirjoitti...

Ihanan rouhea lyhtytalo!! :) Ja ihana kun tuo malli tuo niin Hollannin fiiliksen, love it! :) Ihanaa sunnuntaita! :)

Hyvä Mieli kirjoitti...

Ihana talolyhty! Ihan varmasti minäkin olisin tuon ostanut;)
Talolyhdyt on jotenkin vaan niin kodikkaan näköisiä, kun ikkunoista paistaa lämmin valo...

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Vitsit, miten ihana lyhty... mulle kans:) Todella viehättävä.
Mulle jäi käteen punainen marjakanerva, kun viimeksi kävin asioillani, valkoinen olisi ehkä ollut tähän vuodenaikaan parempi - ei ihan NIIN jouluinen:)

Mari kirjoitti...

Kaunis lyhty ja malli on tosi kiva! Nuo marjakanervat on kauniita, ihanan asetelman teit.
Suloista suununtaita!

Minna, Meidän Harmoniaa kirjoitti...

Onpas magee lyhtyy talo. Oi kuinpa minäkin olisin tuollainen, ettei sisustus muuttuisi koko ajan. Varsinkin asetelmat meillä vaihtuu tiuhaan tahtiin. Mukavia hetkiä talo & koti lehtien parissa.

Minttu kirjoitti...

Onpas soma kynttilälyhty! ♥
Ja kaunis asetelma.
Minulle tulee tuo lehti ja ne on niin ihania etten raaski hävittää yhtäkään... :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunis tuikkutalo...tykkään noista talon mallisista lyhdyistä...:)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Jenni: Kiitos. Se oli juuri tuo malli joka sulatti minutkin :-)

@Hyvä Mieli: Oikeassa olet, ne ovat jotenkin kotoisia ja kutsuvia :-)

@Frida: Minusta tuo valkoinenkin on hyvin jouluinen, mutta pianhan se joulu taas onkin. Kiva kun piipahdit ja jäit lukijaksikin :-)

@Mari: Kruunu Vuokolta tuossa jo opinkin että on marjakanerva kyseessä; minun kasvituntemukseni on vielä aika heikoilla ;-)

@Minna: Lukemani perusteella teillä vaihtuu tuo järjestys aika vinhaan ;-) Sänky selässä? On sulla varmasti Herkuleen voimat :-D

@Minttu: Minä pyysin äitiäni varta vasten niitä minulle ostamaan. Kiva aina välillä lukea suomalaisiakin lehtiä ja kiva lukea bloggareista lehtienkin sivuilta :-)

@Irmastiina: Minäkin olen näistä aina tykännyt, mutta nyt vasta tuli sellainen ostettua. Ja taidan ostaa sen toisenkin...

marika kirjoitti...

Mä oon ihan hulluna kaikenlaisiin lyhtytaloihin:) IHANA!Musta tuntuu että talo&koti lehdessä on paljon näitä blogikoteja! Kiva juttu,mukava lukea "tutuista" eix vaan? ootkos meidän kotia pongannut silloin aikanaan tuosta lehdestä?

Anonyymi kirjoitti...

Aivan i h a n a t talot ! Arkkitehtuuri on vimpan päälle :)

-ä-

Eeviregina kirjoitti...

Sorruin tänään Riviera Maisonin lyhtytaloon, muutama muu meillä jo onkin. Sopivat hyvin takan päälle.
Täällä virkkaillaan takkatulen lämmössä ja nautitaan syksystä.

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

Ai että kun noi lyhtytalot on kauniita ! Osta toinen vaan!

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos äidille, Sannalle ja Eevireginalle kommenteista :-)

@Marika: Minulla ei ole kovin montaa "Talo & Koti" lehteä, mutta kuinka sattuukaan niin juuri se numero jossa teidän koti esitellään on tuolla lehtihyllyssäni :-)