sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kuplassa elämisestä

Nyt tulee meikäläisen blogissa harvinainen vuodatusvaroitus, eli lue postaus omalla riskillä. Välillä vain tulee tunne että koska asun täällä Alankomaissa, elän tavallaan oman pienen kuplan sisällä, mitä tulee sukulaisiin ja ystäviin. Esimerkiksi naamakirjan pitäisi helpottaa yhteydenpitoa etäisyyksistä piittaamatta, ja toki se tavallaan niin tekeekin, mutta mielestäni yhteydenpito tuppaa sen välityksellä jäämään hyvin pinnalliseksi. Vai olenko ainut joka ajattelee näin? On niin helppo vain klikata "tykkää" statuspäivitykseen (silloin kun itselle sopii) sen sijaan että TODELLA keskustelisi ko. ihmisen kanssa kasvotusten ja pysähtyisi kysymään "Hei, miten sulla OIKEASTI menee?".


Se kuplassa elämisen tuntu tulee siitä että suvun ja ystäväpiirin ilot sekä surut tuntuvat niin kamalan etäisiltä; sama kuin asuisin vaikka Mars planeetalla. Olisi IHANAA jos voisi olla fyysisesti enemmän "läsnä", sekä hyvässä että pahassa, mutta... tämä noin 1500 kilometrin etäisyys tuntuu ajoittain sekä luissa että ytimissä. Ja pakko katsoa myös peiliin ja tunnustaa että itse olen joskus tosi huono pitämään yhteyttä sen pinnallisen naamakirjan ulkopuolella; onhan puhelin ja sähköpostikin keksitty :-)

Yllä vasemmalla vaarini söpönä nuorena miehenä

Mutta se nyt vain on niin, modernista teknologiasta viis, että esim. surun keskellä puhelimessa lausutut sanat "mä olen niin pahoillani" ei ole sama kuin kasvotusten lausutut sanat "mä olen niin pahoillani" ja sen päälle annettu tiukka halaus. Tai niin yksinkertainen asia että voisi esim. pirauttaa pian 94-vuotiaalle isotädilleni (sille ainoalle joka vielä on jäljellä ja joka muuten ei ole naamakirjassa) ja huikkaista "Hei, Katja täällä. Mä tulen tänään piipahtamaan ja käväisen sulle samalla ruokakaupassa. Mitä sä tarvitset?".

Että joo, tästä tuli nyt hieman synkempi vuodatuspostaus, mutta viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista ikävää tuolla koto-Suomen päässä koskettaen varsinkin meidän sukua ja se pistää väkisinkin ajatukset pyörimään päässä. Tämä fyysinen etäisyys vain joskus riepoo suorastaan kybällä ja huumori loppuu kesken.

Näillä ajatuksilla tällä kertaa. Seuraavalla kerralla lupaan mennä positiivisemmissa tunnelmissa :-)
Kaikesta huolimatta, oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Ja tuhannet kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen. Uudet lukijat ovat myös lämpimästi tervetulleita :-)
Terkuin, Katja

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä päivä ei ole ollut helppo..niin paljon ajatuksia pyörii päässä.
Koita jaksaa siellä päässä, halit teille molemmille <3

-ä-

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Mieheni työn puolesta oltaisi joskus voitu muuttaa ulkomaille, mutta minusta ei ole koskaan ollut siihen. Tuntuisi niin raastavalta olla kaukana ulkomailla, jos joku läheinen vaikka sairastuisi. Ymmärrän siis tunteesi aika hyvin..

Tiina kirjoitti...

Joskus on pakko vuodattaa, ja nämä jutut olivat kyllä täyttä asiaa. Ja hei, samalla kaavalla se menee vaikka asuis saman maan kamaralla, on niin helppo klikkailla ja tykätä, ja siihen monien kanssa jääkin, valitettavasti.
Tsemppiä sinne. ♥

Varpunen kirjoitti...

Voi miten ikävää. :( Nykyajan teknologia sekä ihmisten ja informaation liikkumisen nopeus ovat tehneet sen, että näennäisesti maapallomme on pienentynyt. Kilometrit välillämme eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään.

Meillä on lähimpiin sukulaisiin ja ystäviin 20-40 minuutin ajomatka ja siitä huolimatta meistä tuntuu, että jäämme täällä "maalla" syrjään sosiaalisesta toiminnasta. Osittain tämä johtuu varmasti meistä itsestämme, mutta kyllä meidät helposti tänne "unohdetaan" ja ajomatka muodostuu monelle kynnykseksi. Eipä meillä paljon vieraita käy, vaan joudumme itse lähtemään liikenteeseen, jos haluamme tuttuja nähdä. Aika surullista tämäkin, kun välimatkat ovat naurettavan pienet verrattuna esimerkiksi teidän tilanteeseen, jossa läheisyyden tunteen säilyttäminen on oikeasti haastavaa ja välimatka on todellinen.

Jenni / Juhlahuuma kirjoitti...

Oi ei :( En voi edes kuvitella kuinka raastavaa tuo välimatka sulle on. Itsellä on omien vanhempien luokse 4h ajomatka, ja koen että jo se on aivan liikaa, ja liian harvoin pääsee käymään. Ja kun on vanhemmat jo aika vanhaan ikään tulleet, niin huoli vaan kasvaa. Jaksamista!! ♥

Pikkupirtin Lotta/Sirpa kirjoitti...

Välimatkat varsinkin, tilanteissa, joissa kipeästi kaipaa fyysistä läsnäoloa, ovat kamalia..

Voimia ja jaksamisia, mikä ikinä huolta tuottaakaan!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten ikävää.
Tuollaisina hetkinä/aikoina välimatka tuntuu pahalta.
Voimia sinulle♥

Annukka kirjoitti...

Ymmärrän itsekin ulkomailla asuneena mietteesi ihan täysin, mutta jos yhtään lohduttaa, niin kyllä se vaan nykypäivänä usein niin on, että vaikka fyysinen etäisyys olisi kuinka pieni, on tullut tavaksi klikata sitä tykkää-nappia sen sijaan, että poikkeaisi kylässä. Sitä vaan kauempana asuvana potee helpommin huonoa omaatuntoa ja ajattelee, että kaikki muut sillä välin pitävät toisiinsa tiiviisti yhteyttä, mutta valitettavasti se taitaa olla ainakin tilapäisesti mennyttä aikaa. (Uskon, että jossain kohtaa facebookit ja muut tulevat tiensä päähän ja palataan vanhaan hyvään oikean välittämisen malliin. Tai ainakin toivon niin).

Kaikkea hyvää alkavaan viikkoon :)

Marika kirjoitti...

Aamen! Samaa mieltä sun kanssa...Mun tutut lukee meidän "kuulumiset" blogista. ihan kuin sinne kirjoittaisin kaiken mitä täällä on menossa...

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Ensiksi Katja, mielestäni sinun ei tarvi ja kuulu pyytää anteeksi asiosta joita tunnet ja jotka haluat kirjoittaa sanoiksi. Eikä kirjoitus ollut missään nimessä masentava, ne olivat ja on sinun tunteita, tärkeitä pukea sanoiksi. Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu.
Kun aikoinaan muutin itse tyttäreni kanssa uudelle paikkakunnalle tunne niin tuttu, vaikka paljon puhuin puhelimessa rakkaiden kanssa, ja teen sitä vieläkin paljon ei se korvaa koskaan sitä aikaa joita saa läheistensä kanssa istua kasvotusten.

Ajattelin piristää?! sinua haastella, joten klick mun blogiin.

Aurinkoa sinne ja ihanaa syksyä!

Katja - Bag End kirjoitti...

Paljon kiitoksia kommenteistanne! Teiltä tuli niin hyviä pointteja että melkein rikollista olla vastaamatta joka kommenttiin erikseen, mutta vastauksestani tulisi varmaan mininovellin pituinen :-)

Mutta juu, vaikka moderni teknologia on "pienentänyt" maailmaa, niin tuntuu että nuo fyysiset etäisyydet ovat kasvaneet, ainakin kuvaannollisesti.

Olen monta kertaa mielessäni ajatellut että mikä onni että sain viettää lapsuuteni & nuoruuteni ja sain jopa kasvaa aikuiseksi ENNEN kuin internet, naamakirja, kännykät ja muu teknologia tuli jylläämään elämäämme :-)

Etäisyydet riepovat ajoittain pahasti, mutta tämän tilanteen kanssa on vain opittava elämään ja ONNEKSI kuitenkin on tuo internet. Ei korvaa sitä fyysistä läheisyyttä, mutta helpottaa ainakin jollain tavalla...

Kiitos vielä kommenteistanne ihanaiset naiset :-))

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

Kirjoitit todella hyvin. Olen ollut siinä uskossa että nykypäivänä on helppo pitää jatkuvaa yhteyttä kotimaahan, melkein mistä vaan.

Tämä sai miettimään että naamakirja on tainnut tehdä saman myös lähempänä toisiaan asuville. Surullista.

Lämmin halaus sinulle ja koitahan pärjäillä.

Katja - Bag End kirjoitti...

@Sanna: Onhan se helppo pitää yhteyttä, mutta jotain jää mielestäni usein puuttumaan, muutakin kuin se fyysinen läsnäolo. Mutta tämä nyt vain on minun mielipiteeni :-) Ja onhan se usein niin, kun seurailen naamakirjassa ihmisten touhuja tuolla koto-Suomessa, että vaikka samassa kaupungissakin asutaan, niin joskus se kasvokkain tapaaminen jää suunnilleen kerta-pari vuoteen (jos hieman liioitellaan). Mutta kiitos kovasti :-)

Eeviregina kirjoitti...

Tiedän tunteen,meillä kun asuu melkein koko perhe ulkomailla. On aina niin ikävää surun ja sairauksien aikana, kun ei voida tavata niin usein.
Ei se ole sama asia, vaikka puhutaan puhelimessa viikoittain...
Nyt juuri parin viikon tapaamisesta tulleena on haikeutta mielessä, kun ei tiedä, tapaammeko seuraavan kerran vasta ensi kesän lopulla...
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Eeviregina: Samassa veneessä siis olemme... Me emme tänä kesänä käyneet Suomessa laisinkaan, emmekä ole menossa sinne joulunakaan (ensi kesänä vasta), joten tulee huima kahden vuoden tauko ettemme näe sukulaisia & vanhoja ystäviäni. Kiitos kovasti kommentistasi :-)