lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kaappien kätköistä

Kaivoin kaappien kätköistä nuo (jo melkein) ikivanhat siniraitaiset H&M pellavapäälliset ja torkkupeiton. Tosin postauksen otsikko voisi myös olla "Väliaikaista kaikki on vaan" sillä tänään ne lähtivät jo takaisin kaappien kätköihin! Tykkään minä noista edelleen mutta muutaman päivän niitä katseltuani alkoikin yhtäkkiä tehdä mieli jotain hieman värikkäämpää ja nyt täällä on taas täysi pöllytys päällä. Pitkään aikaan ei ole oikein hutsittanut tehdä mitään täällä kotona, mutta tällä viikolla taas pieni inspis iski; maalisutikin on tänään heilunut ja sohvapöytä on saanut uutta ilmettä.

Istuin muuten eilen illalla tuossa sohvalla ympärilleni katsellen, inspiksen kourissa, ja valittelin miehelleni kuinka "on niin tylsää kun ei täällä meillä voi edes vaihtaa huonekalujen paikkoja"... johon mieheni tokaisi lyhyesti "Hallelujah!!". Miehet!

Niin ja testasin sitten mieheni hieman hienompaa (= monimutkaisempaa) järjestelmäkameraa ja piäleen män kun oli säädöt päin peetä! Kuten näkyy, kuvista tuli järkyn rakeiset ja ensin ajattelin etten kehtaa niitä tänne edes laittaa, mutta menkööt nyt tällä kertaa. Koittakaa kestää.






Aurinkoista ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille! :-)

Rakeisin terveisin, Katja

13 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ei nuo niin rakeisilta minusta näytä...ihan hyviä kuvia on!
Meillä olohuoneessa on tasan kaksi vaihtoehtoa, missä sohva on hyvä...makuuhuone on iso, mutta ei sielläkään vaihtoehtoja ole liiemmin...olen meinaan katsellut sillä silmällä..:)
Mukavaa viikonloppua!

Kristiina K kirjoitti...

Ei ole meilläkään muita vaihtoehtoja huonekaluille kuin nykyiset paikat. Ruokapöytä, sohva ja telkkari määräävät muiden huonekalujen paikat. On tyytyminen näihin nykyisiin paikkoihin. Mökillä pystyttiin sentään makuuhuoneen remontin yhteydessä kääntämään sänky pääty toiseen seinään päin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat !!!

-ä-

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Ihanaltahan nuo näyttävät, mutta ymmärrän ihan täysin jos haluat väriterapiaa ympärillesi:)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Irmastiina: Meillä on tasan 1 vaihtoehto sohvalle ja muille kalusteille, mutta ainakin mies on tyytyväinen ;-)

@Krisse: No on ainakin helpomaa ja säästyy energiaa kun ei tarvise olla roudailemassa kalusteita nurkasta toiseen; nuorena sitä tuli tehtyä joka viikko kun äitini tykkäsi vaihdella paikkoja jatkuvasti :-)

@Äiti: kiitokset!

@Frida: Voihan olla että se väriterapian kaipuu haihtuu yhtä äkkiä kuin alkoikin, mutta katsellaan :-)

Milli`s Little Home kirjoitti...

Meidänkään olkkarissa ei huonekalujen paikkoja vaihdella. Toisinaan se ärsyttää, kun olisi kiva vaihtaa järjestystä ja haluaisi vaihtelua. Mutta onneksi kaikkea muuta vaihdella niinkuin noita tyynynpäällisiä ja koriste-esineitä ;)
Mukavaa viikonloppua:)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Ellen: No sen takia meiltä varmaan löytyykin se valtava vuori erilaisia tyynynpäällisiä :-))

With all my love- blogin Jenna kirjoitti...

sopii teille hienosti!

Pitsi ja Pipari /Mari kirjoitti...

Ihanat noi oli! Täällä kun ei ole H&M homea niin jos joskus haluat eroon noista niin laita mulle pyyntihinnat ja ostan sulta pois tilaa viemästä.. ;)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Välillä kannattaakin kaivella kaappien kätköjä, sen sijaan että ostaa aina uutta. Kivan rouheilta näyttävät tekstiilisi.

Hyvää ja aurinkoista viikonlopun jatkoa.

Hyvä Mieli kirjoitti...

Kauniita on pellavapäällisetkin! Mutta naisilla on oikeus muuttaa mieltä, vaikka joka päivä;)

Minna, Meidän Harmoniaa kirjoitti...

Tykkään tuosta pellavaisesta tunnelmasta. Miten miehet ei ymmärrä naisten ideoita ;)

Mari kirjoitti...

Hyviä kuvia! Kauniit on pellavaiset päälliset. Mukavaa alkavaa viikkoa!