sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Keskeneräisiä hommia

Hei taas! Minä en ymmärrä miten nämä viikot kuluvat niin nopeasti. Nyt on myöskin pakko tunnustaa etten ole aukaissut konetta kotona melkein viikkoon. Oikea käsi (se jännetulehduksen läpikäynyt) on hieman taas reistaillut, joten on pitänyt ottaa iisimmin. Sanoisin että melko turhauttavaa mutta minkäs teet. Kyllä se tästä taas :-)

Niistä keskeneräisistä hommista. Pation vanhat (ei niin kauniisti) kulahtaneet sementtilaatat lähtivät viimeinkin vaihtoon ja tilalle tuli graniittisoraa. Ruukkuja aiomme vähentää melko rutkasti jotta yleisvaikutelma ei olisi liian sekava, joten osa perennoista istutetaan suoraan maahan. Harmi vain että ne istutushommat on vielä hieman kesken, sillä ilmat ovat olleet vähemmän suotuisia (vuorotellen rakeita ja kaatosadetta taivaan täydeltä). Jälkiajatuksena tuli luonnonkivilaattojen käyttö astuinkivinä, joten ne pitää vielä tilata; toistaiseksi muutama kulahtanut sementtilaatta toimittaa niiden virkaa. Hiljaa hyvä tulee tai ainakin toivotaan niin :-) Ja katsotaan tykkäävätkö naapuruston kissat uudesta "hiekkalaatikosta" yhtä paljon kuin minä ;-)






Alakerran sisäovien maalausprojekti on myös vihdoinkin jatkunut ja keittiöön vievä ovi on saanut ensimmäisen maalikerroksen. Homma jatkuu tänään :-)


Mukavaa sunnuntain jatkoa teille kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa!
Terkuin, Katja

10 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Kivat projektit teillä, lopputulos on varmasti kiva!
Tuo ovi, se on kyllä kaunis!
Mukavaa sunnuntaita sinne!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Siellähän on oltu ahkerana. Tuota kaunista ovea minäkin ihailen.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvän näköinen siitä tuli! ..ja siellä näyttää vielä jotenkin kesäiseltäkin !

-ä-

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tykkään tuosta teidän puutarhasta!
....ja naapurin kissatkin varmasti tykkää...:D

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos Minttu, Kruunu Vuokko, äiti ja Irmastiina. Kovin keskeneräinenhän tuo patio vielä on, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa valmistuu :-)

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Pihalla näyttää tosi kivalta! Keväällä taitaa meilläkin olla piharumba edessä. Se pihan laittaminen on vaan niin kallista. :/

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Voi kun teillä vielä kaikki ihanasti vihertää!!!! Täällä valoa nolla ja kaikki synkkää ja niin ei vihteetä ;)
Sitä lunta odotelessa…

Unknown kirjoitti...

Kiva nähdä puutarhapostauksia näin alku"talven" keskellä :) Täällä kun kaikki on enemänkin lakastunutta ja harmaata, eikä puutarhahommelit juurikaan käy mielessä! Nätin näköistä on :)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Varpunen: Kyllähän sinne pihaan helposti uppoaa pitkä penni. Meilläkin on hieman yrityksen ja erehdyksen kautta testailtu vaikka mitä. Tämä pation uusiminen oli kyllä pienen budjetin projekti, eli toteutettu melko edullisesti :-)

@Pia: Tulee täälläkin pimeys aikaisin mutta onhan tuolla ulkona tosiaan vielä melko vihreästä, osittain ikivihreiden kasvien ansiosta.

@Sirpa: Meillä on tällä hetkellä melkein paras aika hoidella tiettyjä puutarhahommia mutta pian se talvilepo alkaa täälläkin :-)

Minna, Meidän Harmoniaa kirjoitti...

Olette ahkeria, ihanaa kun voitte vielä pihalla puuhastella. Blogissani on haaste sinulle. Mukavaa maanantaita :)