tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pikkujakkaran tuunaus

No niin, pitkästä aikaa pystyn näyttämään teille jonkinlaista hedelmää meidän huushollin tuunausprojekteista. Eipä tämän suhteen voi nyt NIIN paljon rintaa paukutella, mutta voin joka tapauksessa todistaa (kuvien kera) ettei täällä olla maattu ihan täydellisesti laakereilla. Ostin tämän pikkujakkaran muutamalla eurolla kirpputorilta yli 10 vuotta sitten ja se on lojunut tuolla ullakon kätköissä melkein sen samat 10 vuotta. Päätin sitten tuunata siitä salonkikelpoisen maalisudin, valkoisen maalin ja pellavakankaan avulla. Jospa mies jatkossa pitäisi jalkansa tällä jakkaralla eikä pöydällä ;-) Tuo pellavakangas pitää vielä kiinnittää hieman siistimmin, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee :-)







Tässä kaikki tällä kertaa. Hyvää viikon jatkoa teille kaikille! Minäkin palaan taas huomenna parin päivän jälkeen työpaikalleni Haagiin; maanantaina ja tänään tiistaina työskentelin kotoa käsin, sillä suositus oli ettei Haagiin kannata suunnistaa jollei ole IHAN pakko.Tuo Haagissa järjestetty Nuclear Security Summit valtavine turvajärjestelyineen laittoi tämän koko Randstad alueen enemmän tai vähemmän sekaisin. Huomenna pääseme palaamaan takaisin normaaliin arkeen ja kait se Obamakin on jo kotimatkalla :-)

Terkuin, Katja

15 kommenttia:

Kristiina K kirjoitti...

Valtava muutos kun olet maalannut jakkaran jalat ja vaihdoit kankaan. Tykkäsin kyllä siitä tolla lilallakin kankaalla.
Kaunis,valkoinen kukka kauniissa maljassa!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Krisse: itse en tykännyt varsinkaan noista tummanruskeista jaloista; oli melko tumma möykky tätä meidän tummaa lattiaa vasten. Valkoisten jalkojen kera tuo lila päällinenkään ei näyttänyt hullumalta, mutta ei meille ( just tällä hetkellä) tuo lila oikein sovi. Ainahan tuon pellavapäällisen voi halutessaan heivata pois :-)

Eeviregina kirjoitti...

Ai Obama oli teillä käymässä?En ole kuullutkaan, mutta täällä puskassa jää uutisista paitsi. Aina ei pelaa sähkötkään. Ja iltaisin olisi aikaa roikkua netissä, kun ulos pimeään ei ole mitään asiaa.
Tänään vietettiin koko päivä Etoshan eläinpuistossa. Mulla on hirmuisesti kuvia blogiin, kun palailen lomalta!

Eeviregina kirjoitti...

No nyt pätki imun päässänikin...
Piti kirjottaa Obamasta, kuinka sekaisin koko Israelkin oli viime vuonna, kun hän kävi siellä.

Unknown kirjoitti...

Jakkarasta tuli kaunis <3 Kankaallekaan en enää tekisi mitään, jos se tuollaisenaan pysyy paikoillaan, ihanan rouheinen ja "huolettoman" näköinen.
Mukavaa työviikkoa Katja :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hieno tuunaus!
Mistähän se johtuu, että miesten pitää pitää jalkaa sohvapöydällä, kun katsovat televisiota...vaindoi yksi päivä pöydän sellaiseen ihan pienee ja panin kukan pöydälle...ei ollut tilaa jalalle...no eihän se sopinut. pöytä oli kuulema liian kiikkerä ja hän voi kaataa sen vahingossa!!!???...:))

SisustEllen kirjoitti...

Huiken tunnelman muutos jakkarassasi! Pellava ja valkoinen maali ovat lemppareitani, aina vaan niin ihania♥

Kukkaiselämää kirjoitti...

Nätti ja siro jakkara. Jospa ne miehen jalat löytäisivät sen ;O)

Katja - Bag End kirjoitti...

@Eeviregina: Juu Obama oli täällä n. 30 muun valtiopäämiehen kera. Täältä se Obaman sirkus siirtyi Brusseliin :-)

@ Pia: Huolettoman näköinen kannattaakin olla jos miehen jalat tuolle isketään ;-)

@Irmastiina: niistä miehen jaloista pöydällä on täällä keskusteltu useampaakin otteeseen, mutta lopulta luovutin enkä enää jaksa huomautella. Katsotaan toimiiko tämä jakkara ;-)

@ SisustEllen: No hieman onnettoman näköinen tuo jakkara on, mutta minun taidoillani ei paljon parempaan pystytä noissa päällystämishommissa. Mutta niille miehen jamijaloille kelpaa varmasti ;-)

@ Satu: Toivotaan että löytävät. Kyllä hän sitä jo testaili ja vaikutti suhtkoht tyytyväiseltä; pehmeämpi kuin se pöytälevy :-D

KOTIA. kirjoitti...

Tulipas siitä hauska. Raikas ja freesi jakkara :)

Kirsi kirjoitti...

Kaunotarhan siitä jakkarasta kuoriutui:) Oi ollapa ullakko jossa säilöä aarteita;)

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Hei makee!! Ajattele nyt kuinka kivaa on kun voi/osaa tuunailla kaikkea :)
Saa kaikkea ihanaa kotiin :))
Viikonloppuja!! :)

marika kirjoitti...

Voi siitä tuli ihana<3
Tsemppiä arkeen sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein onnistunut tuunaus, valkoista ja pellavaa, aina hyvän näköistä :)

-ä-

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! Mies on testannut jakkaran ja sen hyväksi todennut :-) Meidän ullakko on niin täynnä rompetta. On vuosien saatossa tultu ostettua muutama huonekalu ihan sen vuoksi kun niistä on tykätty, vaikkei niille ole meidän pienessä torpassa paikkaa... Enkä raaski niistä kaikista kuitenkaan hankkiutua eroon. Hupsu mikä hupsu :-)