sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Haaste - Joulun aikaa, joulun taikaa

Kaunis Elämä blogin Aino-Kaisa heitti aikaisemmin tällä viikolla jouluisella haasteella, jonka jouluihmisenä tietysti otin vastaan :-) Saa ainakin mielen pois viime yön pienestä draamasta...

Olin rättiväsyneenä menossa puolen yön jälkeen yläkertaan nukkumaan, kun portaissa havahduin kummalliseen ääneen joka tuli makuuhuoneestamme. Laitoin valot päälle ja epäuskoisena tuijotin pientä Niagara-putousta joka tihkui kattopaneeleiden välistä suoraan sängylle, peitolle ja patjalle. Mies syöksyi välittömästi ullakolle katsomaan mikä on hätänä ja minä syöksyin hakemaan ämpäriä. Boileri oli sitten päättänyt ruveta vuotamaan ja ullakon lattia melkein lainehti. Siinä vuodon tukkimisessa sekä ullakon ja sängyn kuivattelussa sitten hujahti melkein pari tuntia ja nyt hieman väsyttää. Ja miksi tällaiset asiat aina tapahtuvat viikonloppuisin kun ei putkimiehiä ym saa mistään?! Mutta nyt siihen haasteeseen.

1. Kerro muutaman kuvan ja sanan kera miltä joulu tulee tänä vuonna näyttämään teillä
Meidän jouluun kuuluu tietysti valkoinen väri, hyasintit, sinkkiset esineet, itsetehdyt koristeet ja luonnonmateriaalit kuten kävyt, männyt ja tietysti se tuiki tärkeä joulukuusi; pientä kimallusta unohtamatta.


2. Jaa helppo ja hauska DIY joululahjaidea
Minulla on peukalo melko täydellisesti keskellä kämmentä, joten en pysty oikein jakamaan mitään järisyttävän upeita ideoita, mutta esim. jouluisia koristeita voi myös tehdä lahjaksi. Leivosvuoasta saa pienellä työllä melko kivan koristeen. Itse ostin ihka uusia vuokia ja laitoin ne muutamaksi päiväksi ulos ruostumaan, jonka jälkeen paukutin ne vasaralla litteäksi (samalla pääsee myös pienistä agressioista eroon). Sitten tarvitaan vain muutama reikä ripustuslankaa ja prismoja varten.

Toinen idea on pienen "tähtiketjun" tekeminen. Itse leikkasin vanhasta kirjasta tähtikuviot, liimasin kaksi tähteä yhteen jotta saan hieman tukevamman version, hopeakimalletta reunoihin ja sitten vain pujottelemaan ohueen metallilankaan. Lopputuloksen voi ripustaa esim. peilistä tai jostain muusta kehyksestä.


3. Mikä on paras sisustuskauppa joulun alla? Miksi?
Minulle paras sisustuskauppa näin joulun alla (ja muutoinkin) on Haarlemista löytyvä Verrassend Goed putiikki, jossa tuli viimeksi eilen piipahdettua. Sieltä löytyy aina jotain ihanaa, kuten esim. Jeanne d'Arc Living tuotteita.

4. Miten paketoit joulun kauneimmat lahjat?
Yleensä käytän paketoimiseen jonkin verran aikaa, sillä saan jotain eriskummallista nautintoa kauniiden pakettien väsäämisestä. Tyyli hieman vaihtelee vuodesta toiseen. Tämän joulun lahjoja en ole vielä paketoinut, mutta pakettikortteja olen jo tehnyt ja tämän vuoden tyyli tulee todennäköisesti olemaan melko rustiikkinen, eli itsetehdyt pakettikortit, valkoista/rusehtavaa paperia ja ehkä juuttinarua.


5. Mikä tulee olemaan tämän joulun trendijuttu sisustuksessa/koristelussa?
Ei minulla mitään varsinaisia trendijuttuja ole, mutta kuten jo aikaisemmin mainitsin niin hyasintit ovat aina "in" tässä huushollissa ja eilen ostin piskuisen männyn ruokailuhuoneen pöytää koristamaan. Erilaisia valosarjoja on tänä vuonna myös tullut hankittua; ruusuversion esittelin jo aikaisemmin ja nyt on vuorossa orkideaversio.


Puh huh, tästä taisi tulla pisin postaus mitä olen ikinä tehnyt. En jaa haastetta eteenpäin kenellekään erityiselle, mutta kaikki halukkaat voivat sen napata. Toivottavasti moni niin tekeekin, jotta voi sitten kurkistella teidän ideoita :-)

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille! Tunnustuksen jaan eteenpäin seuraavalla kerralla, jotta tästä postauksesta ei tule ihan novellin pituinen.

7 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Minullakin tänä jouluna juuttinarua pakettejen ympärillä. Viime vuonna oli niintä...:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ! Ei sulla kyllä ole peukalo keskellä lämmentä..niin monet kauniit kortita ja paketit sisältöineen olen saanut :)

-ä-

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

IHANA!!!
Todella kauniita kuvia täynnä KOKO poustaus! :)
Ja hirmu hauskat diy ideat! Tuo tähtinauha täytyy kyllä toteuttaa :)
Ja todella kivat pakettikortit olet tehnyt! ihana idea...Minäkin suunnittelin jotakin tuollaista mutta epätoivoisesti luovuin ideasta, kun paketteja onkin yli 50...
Eikö olekkin hauska joskus tehdä oikein pitkä päivitys ja kunnon kuvapläjäys!! :))
HAUSKAA alkanutta viikkoa!!!

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

p.s. missäs minun profiili kuvani on... :/

Katja - Bag End kirjoitti...

Kunnon kuvapläjäykset on kivoja, mutta minulla on niin harvoin aikaa & energiaa sellaisiin, mutta joskus voi revitellä :-)

Joulupaketti lähti postissa kohti Suomea, mutta joululahjat tuli kaikessa kiireessä käärittyä hieman liian hätäisesti enkä onnistunut löytämään sellaista lahjapaperia kuin halusin. No, isompiakin katastrofeja voin kuvitella :-))

Minttu kirjoitti...

Sinulla on tuo kuvien ottaminen niin hallussa! Niin kauniita kuvia ja rauhallinen tunnelma. Hyvän mielen blogi sinulla. ♥

Unknown kirjoitti...

Kiitos kun kävit kommentoimassa! :)

Näin löysin ihanalta näyttävään blogiisi. Kuvat ovat kauniita - jään lukijaksi ja tutustun ajan kanssa sitten lisää <3

Hyvää Joulua!