sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Sateinen sunnuntai

Eilen lauantaina oli aivan upea aurinkoinen ilma ja mielessä oli tänään nauttia samanlaisesta säästä, mutta heräsimme yllättäen vesisateeseen. Kävimme eilen ostamassa pation uudelle penkille tyynyt ja pehmusteet ja uudet auringonvarjommekin ovat vihdoin saaneet jalkansa, mutta emmepä päässeet testailemaan koko "komeutta". Meni siis sisähommiksi.

Piipahdimme eilen puutarhakeskuksessa ostoksilla ja mies heitti vielä uuden rundin hieman myöhemmin tuoden mukanaan mm. alakuvan ihanasti tuoksuvan pionikimpun. Enpä sitten onnistunut saamaan teräviä kuvia; syytän sateista pimeää päivää ;-)


Ja sitten löytöön josta jo mainitsinkin viime postauksessa. Piipahdimme parisen viikkoa sitten pitkästä aikaa paikallisessa Hoets Antiek antiikkiliikkeessä ja bongasimme melkein välittömästi alakuvien ihanat vanhat ranskalaiset pergamenttiasiakirjat. Antiikkiliikkeen omistajat olivat huutaneet ne ranskalaisen kartanon omaisuushuutokaupasta ja ne ovat kuulema jonkinlaisia talokauppakirjoja. Yhdessä niistä näkyy selvästi vuosiluku 1596 (Octobre 1596)! Olivat kohtalaisen kalliita "paperinpalasia" mutta ostimme silti niitä kaksi kappaletta ja eihän sitä kuule tiedä vaikka olisimme nyt jonkin ranskalaisen kartanon tai maatilan onnellisia omistajia ;-)



Että tällaista tällä kertaa. Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa teille kaikille.

11 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Hieno aarre, nuo ranskalaiset paperit, ja käsiala ihanan koukeroista!

Täällä paistaa aurinko aivan siniseltä taivaalta, se on kesää se!

Voi hyvin!

Mari kirjoitti...

Ihana pionikimppu!
Ompa mahtava käsiala papereissa :) Tosi aarteita...
Meillä paistaa aurinko mutta kylmä tuuli on. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kukat ja nuo asiakirjat: wow, mitä löytöjä!
-ä-

Sirkka kirjoitti...

Heipä hei eipä kyllä yhtään uskoisi, että sateisena päivänä otit ihanat kuvat pioneistasi! Huok! Kauniita ihanaa katseltavaa!
Asiakirjat ja miltä vuosiluvulta voi jukra mikä luku, aatteles jos teille tulisi tieto, että ranskalaisen kartanon tai maatilan omistajia...voi jummi jammi pidähän hyvässä tallessa, ei sitä kuule koskaan tiedä mitä tässä ihmeellisessä maailmassa tapahtuu...on muuten kauniit asiakirjat!

Hyvänmielen jatkoa ja Marjalle kauniita terveisiä!

Katja - Bag End kirjoitti...

Juu, katsotaan koska lähdemme papereitamme heilutellen vaatimaan kartano-osuuttamme Ranskanmaalta ;-) Sade onneksi lakkasi tuossa iltapäivällä ja pääsimme hieman ulos istuskelemaan; auringosta ei tosin voi muuta kuin haaveilla, mutta pääasia kun voi ulkona olla.

Unknown kirjoitti...

Vooooii miten kaunis pionikimppu, ja kuva on ihan hyvä...:D
täällä odottelen omieni avatumista, kyllä te saatte sitten taas niistä postauksia varmaan kyllästymiseen asti.
Wau, mikä ihana löytö, nuo on sitten aivan ihania tullaiset wanhat kauniit kirjoitukset...ahh...mitä meinaat tehdä niille, laitatko esim.raameihin ja seinälle vai muuten vaan johonkin.Todella ihanat.

Meitäkin aurinko täällä hemmottelee oikein olan takaa..tälle viikolle on luvattu jo 30 asteen helteitä.Huh..ei nyt ihan noin paljoa tarvitsisi tulla, kukatkin siitä jo kärsii. Minusta 23-25 on ihan riittävästi, siitä yli kaikki täällä on liikaa.
toiset tietty on eri mieltä.

Mukavaa viikon jatkoa ja toivottavasti aurinko sielläkin paistelee.

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heips!
olenkin ensi kertaa visiitillä,ja heti liityin lukijaksi!
Kivan oloinen blogi sinulla,kauniita kuvia,mitä nyt kerkesin selaamaan.
Ihanat nuo pionit ja wanhat asiakirjat..pistä ihmeessä seinälle raameihin,niin upeat ovat!!
minulla on uudehko blogi
valkoistarustiikkia.blogspot.com
,piipahda kylässä,kun kerkiät..siellä alkoi arvontakin juuri...
palataan,hyvää alkuviikkoa sinulle!
t:Marika

Katja - Bag End kirjoitti...

Suomessa kuulema hurjat helteet mutta meillä kärvistellään sellaisessa +15 asteessa ja vesisateessa...

@Tuija: pionipostauksiin ei voi ikuna kyllästyä, kun sattuu olemaan yksi suosikeistani :-) Asiakirjoja ei voi oikein raameihin laittaa kun ovat niin jäykkää pergamenttia ettei niitä saa kunnolla levitettyä auki, joten toistaiseksi lepäävät pöydällä sellaisinaan :-)

@Marika: Kiitos visitiistä ja kommentista :-)

Maria kirjoitti...

Jostakin kautta putkahdin sivuillesi...
Onnittelut hienosta antiikkilöydöstnne!
Hollantilaiset antiikkikaupat oli meidänkin koluamispaikkojamme sielläpäin asuessamme. Täällä Suomessa ei ole ihan samanmoista tarjontaa ;)

Kivoja juttuja sinulla.
(Taidanpa jäädä lukijaksesi..)

Maria kirjoitti...

Olenkin sitten näemmä 30. blogisi lukija :D

Unknown kirjoitti...

Hei noihan pitää kehystää ja laittaa seinälle, ainakin toinen, on ne niin hienoja. Ei mitään hajua mitä tollanen maksaa. Kaikkee ihanaa sitä siellä löytyykin. Toivottavasti saatte jo vähän parempia ilmoja, mä voisin ottaa välillä sadetta tänne ja vähän nolottaa sanoa että olen suurimman osan päivästä sisätiloissa kun ulkona niin kuuma:)